Oulun kaupunki esittää Tiernan erityiskoulun Heinätorin yksikön lakkauttamista kesällä 2027
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut esittää, että Tiernan erityiskoulun Heinätorin yksikkö lakkautetaan kesällä 2027. Koulun oppilaat sijoitetaan lukuvuoden 2027-2028 alusta lähikouluihinsa.
Lakkauttamisesityksen takana on oppilasmäärien väheneminen kauttaaltaan Oulun kaupungin kouluissa. Oulun kaupungin väestösuunnitteen mukaan 7-15-vuotiaiden määrä vähenee noin 3800 oppilaalla vuoteen 2034 mennessä.
Taustalla on myös viime keväänä valmistunut erityisen tuen selvitys, jossa esitetään keskitetyn erityisopetuksen ja tuen purkamista, ja sekä opetuksen että tuen järjestämistä lähikouluperiaatteen mukaisesti.
Tämä tarkoittaa oppilaiden sijoittamista lähikouluihin siltä osin kuin se on oppilaiden tuen järjestämisen kannalta tarkoituksenmukaista.
Mikäli Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyy esityksen, suunnitellaan yksityiskohtaisesti, mihin oppilaat ja koulun henkilöstö jatkossa sijoittuvat. Tähän työhön otetaan koulun henkilökunta mukaan.
Heinätorin koulun henkilökunnalle järjestettiin kuulemistilaisuus keskiviikkona 5. marraskuuta.