Oulun kaupunki ja Oulun yliopisto mukana kehittämässä tulevaisuuden kaupunkeja – yhteistyö syvenee eurooppalaisten yliopistojen kesken 

02.07.2026

Oulun kaupunki ja Oulun yliopisto vahvistavat rooliaan eurooppalaisessa yhteistyössä. Kaupungin kehittämisjohtaja Veli-Matti Keloneva ja Oulun yliopiston rehtori Petteri Alahuhta osallistuivat 2.7.2026 Zagrebissa yliopistoverkosto UNICin foorumiin, jossa linjattiin kaupunkien ja yliopistojen pitkäjänteisestä yhteistyöstä. Tavoitteena on löytää ratkaisuja kaupunkien keskeisiin haasteisiin.

UNIC-verkostotapahtuman tarkoituksena oli olla kohtaamispaikka eri tahoille ja visionääreille, jotka ratko­vat kaupunkien haasteita yhteistyössä.   

Tavoitteet ovat selkeät: yliopistot ja kaupungit voivat yhdessä kehittää tulevaisuuden vetovoimaisia kau­punkeja. Oulun yliopistolle Zagrebin foorumi oli tärkeä tilaisuus vahvistaa kaupunkihaastelähtöistä opetusta ja tutkimusta. 

“Oulun yliopisto tähtää transdisiplinääriseen eli tieteenalojen rajoja ylittävään ja tiiviisti yhteiskunnan kanssa tehtävään tutkimukseen ja koulutukseen. Oulun kaupunki on tässä tavoitteessa yliopistolle erittäin tärkeä yhteistyökumppani ja uskon, että Eurooppa-yliopisto UNICn kautta pystymme yhdessä löytämään ratkaisuja Oulua ja Pohjois-Suomea koskettaviin haasteisiin”, summaa rehtori Petteri Alahuhta.

Oulu tuo UNIC-yhteistyöhön erityisesti älykkään kaupungin ihmislähtöisen kehittämisen osaamista.   

Lisää elinvoimaa kaupunkeihin 

Zagrebin Foorumissa UNIC-kaupungit ja -yliopistot hyväksyivät jatkuvan ja pitkäkestoisen yhteistyön julistuk­sen, jolla vahvistetaan kumppanien yhteistä intressiä löytää ratkaisuja eurooppalaisten kaupunkien kohtaa­miin elinvoiman, hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen haasteisiin. 

Oulun kaupungin kehittämisjohtaja Veli-Matti Keloneva alusti foorumin työpajassa teemapöytää, joka liittyi kaupunkien digitaaliseen siirtymään, innovaatiojohtamiseen sekä uudistavaan kaupunkitalouteen.

“Haluamme ymmärtää perusteellisesti kaupunkilaistemme arjen kokemuksia ja sitä, miten voimme taata sujuvat palvelut myös häiriötilanteissa. Esimerkiksi OuluBot kerää jatkuvasti tietoa palvelutarpeista. Tämän asiakasymmärryksen pohjalta voimme kehittää ratkaisuja ja innovaatioita yhdessä asukkaiden, tutkijoiden, yritysten ja opiskelijoiden kanssa sekä hyödyntää muun muassa Oulussa kehitettyjä teknologioita”, Kelloneva toteaa.

Vauhtia pohjoisille innovaatioille 

Oulun kaupunki ja Oulun yliopisto perustivat yhdessä jo vuonna 2009 Oulun innovaatioallianssin yhdistämään strategisesti tärkeää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa Oulun alueella.

Allianssin tavoitteena on luoda digitalisaation avulla globaalia lisäarvoa sekä ratkaista ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden haasteita pohjoisten innovaatioiden kautta.

Oulun kaupungilta tapahtumaan osallistuivat kehittämisjohtaja Veli-Matti Keloneva sekä ohjelmapäällikkö Maria Vuorensola. Oulun yliopistolta foorumiin osallistuivat rehtori Petteri Alahuhta, kehityspäällikkö ja UNIC-ohjelmapäällikkö Henna Määttä, UNIC Centre for City Futures -johtaja ja yliopistotutkija Sari Hirvonen-Kantola sekä yhteiskehittämisen asiantuntija Anna-Miia Suihkonen.

Lisätietoa European Post-Industrial UNIC Cities Leaders Forum -tapahtumasta ja foorumin ohjelma löytyy tapahtuman nettisivuilta.