
Oulun kaupunki julkaisi eettisen kyselyn tulokset
Oulun kaupunki on tehnyt eettisen kyselyn koko henkilöstölleen. Kysely sisältyi sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelmaan 2024 ja se toteutettiin elo-syyskuussa 2024 yhteistyössä ulkoisen kumppanin Code of Conduct Companyn kanssa. Verrokkidatana käytettiin Nordic Business Ethics Survey 2022 dataa julkisen sektorin osalta.
Tämä kysely on Suomessa ainutlaatuinen – vain Helsinki on Oulun lisäksi Suomen kaupungeista tehnyt samantyyppisen eettisen kyselyn. Oulun kyselyn tulokset ovat pitkälti samansuuntaiset kuin Helsingissä ja muissa Pohjoismaissa tehtyjen julkisen sektorin kyselyjen tulokset. Eettisen kyselyn tuloksia on käsitelty muun muassa kaupungin johtoryhmässä ja niitä on esitelty kaupunginhallitukselle.
Kyselyn teemoina olivat eettistä toimintaa tukevat käytännöt, epäeettiseen toimintaan puuttuminen ja seuraamukset, eettiset kompromissit, havainnot epäeettisestä toiminnasta ja huolten esiin nostaminen. Kyselyyn vastasi 410 henkilöä ja avovastauksia saatiin 180 kappaletta.
Kyselytuloksien pohjalta Oulussa tullaan edistämään oikein toimimisen kulttuuria ja hyvän hallinnon toimintamallia. Turvallisuuden tunteen luominen on tärkeää; Oulun kaupungin asioita tulee hoitaa tasapuolisesti ja yhdenmukaisesti oikein. ”Asioihin, joihin tarvitaan muutosta, tullaan puuttumaan asiallisesti. Työntekijät voivat käsitellä epäeettiseen toimintaan liittyviä havaintoja omissa tiimeissä, mutta apua voi saada myös lakipalveluiden, henkilöstöhallinnon ja sisäisen tarkastuksen kautta”, sanoo tarkastusjohtaja Susanna Piltonen.
Kyselyn tuloksia
Kyselyn perusteella valtaosa työntekijöistä ei tiedä, onko kaupungilla olemassa eettistä ilmoituskanavaa. Selkeä enemmistö on myös sitä mieltä, että eettisiä periaatteita ei kouluteta riittävästi.
Selkeä enemmistö vastaajista koki, että omalla työpaikalla tai tiimeissä voi keskustella avoimesti eettisistä huolenaiheista. Vaikeimmaksi kaikilla toimialoilla koettiin keskustelut epäeettisestä toiminnasta, joissa esihenkilö oli osallisena.
Kaikki Oulun kaupungin kyselyyn vastanneet johtajat kertoivat joutuneensa joskus toimimaan omien eettisten normiensa vastaisesti, mutta vain puolet olivat joutuneet tinkimään organisaation ohjeista ja eettisistä normeista. Työntekijät kertoivat joutuneensa tekemään eettisiä kompromisseja hieman esihenkilöitä ja johtajia useammin. Suurimpia syitä eettisten kompromissien taustalla kerrottiin olevan aikapula, ohjeiden noudattaminen sekä vakiintuneet käytännöt.
Kyselyssä pyydettiin vastaajia kertomaan havaitsemastaan epäeettisestä toiminnasta, jolla tarkoitetaan esim. epäasiallista työpaikkakäyttäytymistä ja -vaikuttamista, suosimista sekä huolimatonta julkisten hankintojen toteuttamista ja varojen käyttöä. Vastauksissa kaikilla toimialoilla korostui havainnot epäkunnioittavasta käytöksestä.
Yleisin tapa epäeettisestä toiminnasta ilmoittamiseen oli tilanteesta kertominen esihenkilölle – vielä yleisempää kuitenkin oli vastausten mukaan puuttumatta jättäminen. Joka kolmas oli kokenut henkilökohtaista haittaa kerrottuaan epäkohdasta.
Hyvä johtaminen korostuu eettisen toiminnan avaintekijänä
Hyvä johtaminen eettisen toiminnan avaintekijänä korostui vastauksissa. Johdon odotetaan sitoutuvan näkyvästi eettiseen toimintaan sekä toimivan eettisenä esimerkkinä. Johdon ja esihenkilöiden koetaan vastausten perusteella usein katsovan väärinkäytöksiä tai epäeettistä toimintaa läpi sormien. Toiminnan ja päätöksenteon riippumattomuutta, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä toivotaan kehitettävän.
Eettisen kyselyn tulosten pohjalta tehtäviä toimenpiteitä viedään eteenpäin samanaikaisesti Kunta10-tutkimuksen tulosten kanssa. Valtakunnallisen Kunta10-työhyvinvointikyselyn tulokset julkaistiin vuodenvaihteessa. Kyselyssä selvitettiin työhön, työyhteisöön, johtamiseen ja muutoksiin liittyviä tekijöitä. Tutkimuksen tulokset paranivat Oulun kaupungissa kaikissa tutkimuksen yhteenvetomittareissa: työssä, työyhteisössä ja johtamisessa. Erityisesti lähiesihenkilöiden oikeudenmukaisuuden koettiin olevan erittäin hyvällä tasolla. Kaupungin vetovoimaisuus työnantajana kasvoi merkittävästi: 81,4 % vastaajista suosittelisi kaupunkia työnantajana ystävilleen.