Oulun kaupunki on selvittänyt yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden hankintaepäselvyyksiä

06.05.2025

Oulun kaupunki on selvittänyt julkisuudessakin esiin nousseita yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden hankintaepäselvyyksiä ja tehnyt selvitysten johdosta tarvittavia toimenpiteitä.

Ensimmäinen selvitys on koskenut maanläjitysalueen urakoitsijoiden etusijajärjestelyä, jota ei ollut sellaisenaan noudatettu. Osapuolia on kuultu selvitystyön aikana ja Oulun kaupunki on päätynyt antamaan kirjallisen varoituksen kahdelle viranhaltijalle huolimattomuudesta virkatehtäviä hoitaessaan. Kunnallisen viranhaltijalain 17 §:n mukaan viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä. 

Kaupunki on sitoutunut noudattamaan hankintalakia ja varmistamaan, että hankintaprosessit suoritetaan läpinäkyvästi ja oikeudenmukaisesti. Kaupungin uudet hankintaprosessien prosessikuvaukset ovat selkeyttäneet hankintojen suunnitteluun, valmisteluun ja sopimuskauteen liittyviä prosesseja sekä eri tahojen rooleja ja vastuita. Selvitysten kohteena olleisiin työkonevalintoihin liittyen on myös laadittu uusi sisäinen tilausohje, jotta kyseisen kilpailutuksen hankinta-asiakirjojen mahdolliset tulkinnanvaraisuudet eivät enää aiheuttaisi epäselvyyksiä. Ko. toimenpiteillä sekä sisäisen valvonnan tehostamisella kaupunki pyrkii varmistamaan, että nyt esille nousseita tilanteita ei enää tulevaisuudessa esiinny ja että kaikki hankinnat suoritetaan sääntöjen ja määräysten mukaisesti.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että kaupungin ulkokenttien jäädytystöiden konepalveluiden hankintaepäselvyyksiä koskevat selvitystyöt ovat vielä kesken ja niistä tullaan tiedottamaan erikseen myöhemmin.

Oulun kaupunki kiittää kaikkia osapuolia yhteistyöstä ja sitoutumisesta kaupungin arvojen ja periaatteiden noudattamiseen. Toivomme työskentelyrauhaa ja rakentavaa yhteistyötä jatkossakin.