Oulun nuorisopalvelut täyttää 80 vuotta kulttuuripääkaupunkivuonna ja juhlistaa vuotta 12 teeman kautta.

Oulun nuorisopalveluiden 80-vuotisjuhlavuodessa 12 teemaa

15.01.2026

Oulun nuorisopalvelut täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuonna nostetaan esille nuorisotyötä, nuorisotyön ammattilaisia ja nuoruutta elämänvaiheena, mutta ennen kaikkea nuoria. 

Juhlavuosi on jaettu kahteentoista eri teemaan, joiden kautta Oulussa tehtävä nuorisotyö tuodaan näkyväksi.

Alkuvuoden teemoissa tuodaan esille nuorisopalveluiden historiaa sekä sitä, kuinka nuorten opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksia tuetaan. Alkuvuoden teemaan liittyen Instagramissa ja Nuorten Oulu -sivustolla julkaistaan nuorisopalveluiden työntekijöiden sekä nuorten muistoja nuorisotyöhön liittyen.

Kevään teemoina ovat eri ympäristöissä tehtävä nuorisotyö, yhdenvertaisuus sekä kestävä tulevaisuus. Kevään teemaan liittyen järjestetään muun muassa 80 tunnin striimi talvilomalla.

Kesän teemoissa korostuvat kulttuuri, nuorten kohtaaminen sekä yhteisöllisyys. Jo perinteeksi muodostunut Kaikkien Kesäfestari järjestetään myös juhlavuonna keskiviikkona 3. kesäkuuta Oulun Kuusisaaressa.

Syksyllä keskitytään nuorten vapaa-aikaan, arjen ja mielen hyvinvointiin sekä unelmointiin. Teemaan liittyen syyslomalla järjestetään nuorille iltatapahtuma. Nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen näkyy myös perinteisissä seiskaluokkien ryhmäytyksissä, avoimen nuorisotilan toiminnoissa sekä muissa nuorten vapaa-ajantoiminnoissa.

Loppuvuodesta juhlavuosi huipentuu kiitollisuuden ja arvostuksen teemoihin. Marraskuussa järjestetään juhlagaala nuorisopalveluiden työntekijöille sekä kutsuvieraille. Nuorille järjestetään joulukuussa oma joulujuhla. 

Oulun keskuskirjasto Saaressa on nuorisotyötä esittelevä näyttely 11.–30. joulukuuta. Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 11.12.

Juhlavuoden aikana ympäri Oulua nuorten toiminnoissa toteutetaan 80 kulttuuri-ilmastonmuutostekoa sekä jaetaan 80 kunniamainintaa nuorille sekä nuorisopalveluiden työntekijöille. 

Kulttuuri-ilmastonmuutosteoilla edistetään yhteisöllisyyttä ja positiivista tekemistä niin nuorten kanssa, kuin työyhteisöissä. Kunniamainintojen kautta halutaan osoittaa arvostusta nuorten parissa työskenteleville sekä toimintoihin osallistuville nuorille.

Voit seurata juhlavuoden tapahtumia Nuorten Oulun Instagramissa sekä Nuorten Oulu -sivustolla.

Instagram: nuortenoulu
Nuorisopalvelut 80 vuotta - Nuorten Oulu