Oulun nuorisovaalien ehdokasasettelu on käynnissä - avoinna 30. syyskuuta asti
Oulun uusi nuorisovaltuusto valitaan nuorisovaaleilla marraskuussa. Nuorisovaltuustoon haetaan mukaan asettumalla ehdolle nuorisovaaleissa. Oulun nuorisovaltuusto ONEn vaalien ehdokasasetteluaika on 1.–30.9.2026.
Ehdolle voivat asettua vuosina 2007–2012 syntyneet oululaiset tai Oulussa opiskelevat nuoret. Ehdokkaaksi ilmoittaudutaan täyttämällä sähköinen ehdokaslomake nuorisovaalisivustolla.
Oulun nuorisovaltuusto ONE tuo nuorten näkemyksiä ja ääntä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. Nuorisovaaleissa valitaan 24 varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä. Uusi nuorisovaltuusto aloittaa kaksivuotisen toimikautensa vuoden 2027 alussa.
Nuorisovaltuusto on tarkoitettu kaikenlaisille nuorille, jotka haluavat vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin tai nuoria yleisesti koskeviin kysymyksiin. Vaikuttamisen kohteena voivat olla niin paikalliset ja valtakunnalliset kuin pienet ja suuretkin asiat. Aikaisempaa kokemusta vaikuttamisesta ei tarvita.
Valitut nuoret perehdytetään tehtävään, ja nuorisovaltuuston oma ohjaaja tukee heitä koko toimintakauden ajan.
Oulun nuorisovaalien äänestysaika on 9.–20. marraskuuta. Äänestäminen järjestetään pääsääntöisesti oppilaitosten kautta. Vaalien käytännön järjestelyistä vastaa Oulun kaupungin perusopetus- ja nuorisopalvelut.