Oulun puistopiknikit tarjoavat maksutonta kesäohjelmaa kaikenikäisille 28.6. alkaen

12.06.2025

Oulun kaupungin tapahtumapalvelut ja Valveen kaupunginosakulttuuri järjestävät maksuttomia ja kaikille avoimia Puistopiknik-tapahtumia eri puolilla kaupunkia. Kesä-elokuun aikana ohjelmassa on yhteensä 16 tapahtumaa, jotka tarjoavat monipuolista musiikkia eri genreistä sekä live-esiintyjinä että DJ-vetoisesti. Lisäksi luvassa on lastendiscoja, osallistavaa katukulttuuriohjelmaa sekä improvisaatiopelejä ja -leikkejä. Puistopiknikit starttaa 28.6.2025 osana Titta på Tuiran alueohjelmaa.

Tapahtumien pääpaikkana toimii tuttuun tapaan Hollihaan puistossa sijaitseva Hollilava, mutta sen lisäksi tapahtumat levittäytyvät myös puistoihin ja kaduille eri puolille Oulua. Uutena piknik-tapahtumapaikkana on saatu mukaan Nallikarin uusi tapahtuma-aukio. Puistopiknikejä järjestetään Hollilavan lisäksi Kiikkusaaressa, Tuirassa, Rapumajalla, Nallikarin tapahtuma-aukiolla, Kasvitieteellisessä puutarhassa, Kolehmaisen ja Värtön rannassa. 

Tapahtumien esiintyjiä ja järjestäjiä ovat oululaiset taiteilijat ja harrastajat, ryhmät sekä yhdistykset. Esiintyjät ja järjestäjät on valittu huhtikuussa järjestetyn ohjelmahaun pohjalta. Ohjelmaehdotuksia saatiin noin 50. Tänä vuonna ohjelmavalinnoissa on panostettu enemmän koko perheen ohjelmaan. Aiempien vuosien tapaan puistopiknikien tuotannosta vastaa kulttuuriyhdistys Kelluva ry.

“Kiinnitimme tämän kesän ohjelmavalinnoissa erityisesti huomiota siihen, että eri kohderyhmät olisi otettu mahdollisimman laajasti huomioon. Tavoitteena oli, että kaikille löytyisi jotakin kiinnostavaa. Erityisen kiva oli tuoda kasvitieteellinen puutarha taas takaisin yhdeksi tapahtumapaikaksi. Tämä on ollut meillä haaveena siitä asti, kun yhdistyksemme lähti mukaan Puistopiknik-tuotantoon”, Kelluva ry:n tuottaja Maria Similä kertoo.

”Puistopiknikit ovat kaikkia kaupunkilaisia yhdistäviä tapahtumia, joihin voi osallistua matalalla kynnyksellä. Tärkeä pointti on se, että samalla voimme tarjota myös esiintymisen paikkoja harrastajille. Mukavaa on saada myös uusia tapahtumapaikkoja mukaan, kuten uusittu Nallikarin alue”, Oulun kaupungin tapahtumapäällikkö Jarkko Halunen toteaa. 

Ohjelmatiedot löytyvät Puistopiknikin sivulta.

Oulun puistopiknikit löytyvät sosiaalisen median kanavista Facebookista ja Instagramista, joita seuraamalla saa viimeisimmät tiedot tapahtumista. Ohjelmistomuutokset ovat mahdollisia, ja tapahtumissa on säävaraus.