Oulun uusi kaupunkistrategia on valmisteilla – strategiasta päätetään helmikuussa 2026
Oulu on käynnistänyt strategiatyön. Tavoitteena on kirkastaa Oulun visiota vuoteen 2035 ja suuntaa kaupungin kehittymiselle. Tarkoituksena on myös kirkastaa ne asiat, joilla Oulu erottautuu muista verrokkikaupungeista. Uusi kaupunkistrategia menee kaupunginhallituksen käsittelyyn ja -valtuuston päätettäväksi helmikuussa 2026.
Pohjois-Pohjanmaan maakunnalle luotiin ensimmäistä kertaa vaihtoehtoisia tulevaisuuden suuntaviivoja luotaavat skenaariot. Skenaarioita hyödynnetään Oulun tulevaisuuskuvan hahmotuksessa. Neljässä skenaariossa esiin nousevat geopoliittiset jännitteet, Euroopan yhtenäisyys, ekologinen kriisi, teknologinen kehitys, talouskasvu, väestönkehitys sekä yhteiskunnan polarisaatio. ”Oulussa haluamme toki vahvistaa tulevaisuuden uskoa, että kaupunki kulkee kohti positiivista tulevaisuutta, ja että Oululla on vahva rooli strategisesti tärkeänä osana Eurooppaa”, toteaa konsernijohtaja Kari-Pekka Kronqvist.
Kaupunginvaltuusto on pitänyt lokakuussa seminaarin yleisistä suuntaviivoista ja siitä, mitä halutaan saada aikaan vuoteen 2035 mennessä. Strategisia näkökulmia valmistellaan parhaillaan kaupunginvaltuuston seminaarin tulosten pohjalta.
Kaupunkilaiset ovat päässeet vaikuttamaan
Oululaiset lapset ja perheet pääsevät vaikuttamaan strategiatyöhön Ilon päivä -tapahtumassa 19.11. teemalla ”Unelmien kaupunki 2035”. Ilon päivä -tapahtuma on osa valtakunnallista lapsen oikeuksien päivää.
Kaupunkilaiset ovat vuonna 2025 ja aiemmin päässeet vastaamaan useisiin kyselyihin, ja kyselyjen tulokset huomioidaan kaupunkistrategian tekemisessä. Vuonna 2025 on tehty muun muassa Oulun kaupungin yrityskysely, keskustavision suunnittelukysely, kuntalaisten ympäristökysely, kouluterveyskysely sekä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen asiakaskyselyt. Lähiluontoon ja Oulun seudun virkistykseen ja vapaa-aikaan liittyvät kyselytulokset ovat vuodelta 2024. Lisäksi strategian tekemisessä huomioidaan mm. Minun arkeni ja elämäni -kyselyn eli Pohteen ja kuntien yhteisen kyselyn tulokset.
Kaupungin henkilöstö on mukana strategiatyössä
Kaupungin henkilöstö pääsee mukaan strategian työstämiseen Meidän Oulu -virtuaalitapahtumassa marraskuussa, jossa startataan yhdessä matka myös kohti Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.
Kaupungin henkilöstö pääsee myös antamaan palautetta strategialuonnokseen joulukuun aikana.
Strategia viimeistellään tammikuussa ja päätetään helmikuun aikana
Kaupunkistrategiaa hiotaan tammikuussa 2026, jolloin on muun muassa kaupungin johdon strategiapäivät. Valtuuston tammikuun strategiaseminaarissa määritellään strategiset toimet Oulun tavoitetilaan pääsemiseksi.
Tavoitteena on saada uusi kaupunkistrategia käsittelyyn 11.2. kaupunginhallituksen kokoukseen, jonka jälkeen siitä tehdään päätökset kaupunginvaltuustossa.
”Pyrimme luomaan kaupungille selkeän ja hyvän strategian, johon sekä luottamushenkilöt, johto, kaupungin henkilöstö että kaikki kaupunkilaiset voivat sitoutua ja ottaa omakseen”, sanoo strategiapäällikkö Mari Tuomikoski.