Oulun Valistustalorahaston apurahat vuodelle 2026 on jaettu
Oulun valistustalorahaston tarkoituksena on Oulun kulttuurielämän tukeminen. Oulun valistustalorahaston apurahat olivat haettavissa 2.2 –26.2.2026 ja jaettava avustussumma oli 175 000 €. Kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 ansiosta jaettava summa on ollut normaalia suurempi vuosina 2025 ja 2026. Vuonna 2027 palataan jälleen aiempaan tukisummaan, joka on 75 000 €.
Apurahahakemuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä 175. Asiantuntijaryhmä arvioi hakemukset ja teki jakoesityksen sivistys- ja kulttuurijohtajalle, joka teki päätöksen myönnöistä. Apuraha myönnettiin yhteensä 29 hakijalle, joista 12 oli työryhmiä, kaksi yhdistystä ja 15 yksilöhakijaa.
Apurahoja voidaan myöntää taiteen ja kulttuurin eri aloilla toimiville henkilöille ja yhteisöille. Apurahoja kohdennetaan ensi sijassa taiteelliseen työskentelyyn, taideteoksiin ja taiteellisiin produktioihin.
Apurahojen suuruus vaihteli tällä kertaa 4 000 eurosta 12 000 euroon. Nyt myönnetyillä apurahoilla tullaan toteuttamaan muun muassa kirjoitustyötä, taideteoksia, teatteri-, tanssi- ja musiikkiesityksiä.