Tyttö vaaleanpunaisissa vaatteissa juoksee, ja pitää kiinni vihreästä metallikaaresta, joka on osa leikkivälinettä puistossa.

Ouluun kaksi uutta leikkipaikkaa – neljä leikkipuistoa saneerataan

10.06.2026

Kesäkaudella 2026 Oulussa rakennetaan kokonaan uudet leikkipaikat Heikinharjun Vesalanmäkeen ja Ritaharjun Vähäojalle. Lisäksi peruskorjataan neljä leikkipuistoa eri puolilla Oulua.

Hollihaan puistoon täydentyy kaupunginvaltuuston juhlapäätöksen mukaisesti uusi toiminnallinen puisto kaikenikäisille oululaisille. Alueen leikkipuisto laajenee ja liikunnallisuutta täydentää mm. uusi ulkokuntosali.

Merikosken leikkipaikka puretaan loppukesästä, kun Tuiran uuden päiväkodin rakentaminen alkaa. Päiväkodin valmistuttua muutaman vuoden kuluttua leikkipaikka rakennetaan uudelle paikalle Merikoskenpuistoon.

Heikinharjuun Nuuskamuikkusen metsä, Ritaharjuun eläinteema

Heikinharjun Vesalanmäen uuden leikkipaikan suunnittelussa on hyödynnetty asukkaiden osallistamisen tuloksia, ja teemaksi valikoitui Nuuskamuikkusen metsä. Leikkipaikalle tulee monipuolisesti kiipeilyyn, liukumiseen ja keinumiseen sopivia välineitä eri‑ikäisille lapsille.

Ritaharjun Vähäojan uuteen Pystykorvanpuiston leikkipaikkaan on suunniteltu eläinteema. Keskiössä ovat hirviaiheinen tornileikki sekä monipuoliset keinut, tasapainoilu- ja hiekkaleikkivälineet. Molemmat uudet leikkipaikat valaistaan energiatehokkailla LED‑valaisimilla ja varusteisiin kuuluvat myös penkit sekä runkolukittavat pyörätelineet.

Neljä leikkipuistoa peruskorjataan

Peruskorjauskohteina kesälle 2026 on neljä leikkipuistoa, jotka kunnostetaan uusimalla perusleikkivälineet, varusteet ja rakenteet nykyvaatimusten mukaisiksi.

Lintulan Kaislapuiston leikkipaikkaan on suunniteltu lintuteema. Aidattu leikkipaikka palvelee lähialueen päiväkoteja, mutta on osa Oulun kaupungin leikkipuistoverkostoa ja avoin kaikille. Säästettävien mäntyjen latvusten alle sijoittuu liikunnallinen monitoimiväline, erilaisia keinuja, hiekkaleikkiä ja tasapainoilua. Alueelle tulee myös pergola, talvinen mäenlaskupaikka ja esteettömät turva-alustat.

Korvensuoran Tuohustulen leikkipaikka peruskorjataan parantaen saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Leikkivälineet kootaan tiiviimmin yhteen, ja olemassa olevia suosikkivälineitä täydennetään uudella monitoimivälineellä. Luonnon monimuotoisuutta lisätään marjapensasistutuksin ja jättämällä alueelta kaadettuja puiden runkoja leikkeihin.

Kastellin Pirtinpuiston peruskorjattavan leikkipaikan värimaailmaksi valittiin asukkaiden toiveiden mukaisesti mintunvihreä. Alueelle tulee monipuolinen keskusleikkiväline, karuselli ja tasapainorata sekä esteettömiä leikki- ja oleskeluratkaisuja. Puistoon asennetaan myös peliseinäke, jossa on rata oman pikku auton tai pienen pallon vierittämiseen. Metsän reunaan kylvetään niittyä ja penkit kunnostetaan.

Kuivasrannan Silmupuiston lähivirkistysalueelle peruskorjattava leikkipaikka tarjoaa mm. monipuolisesti kiipeily-, liukumis- ja kuntoilumahdollisuuksia sekä toivotun pesäkeinun. Peliseinäke, penkit ja piknik‑pöytä tukevat eri‑ikäisten käyttäjien tarpeita. Pensasalueet uusitaan ja metsäympäristö sekä kulkuyhteydet säilyvät.