Pohjoisten kaupunkien kaupunginjohtajat: Pohjois-Suomen kaupungit liitettävä länteen eurooppalaisella raideleveydellä
1. Pohjois-Suomen kaupungit liitettävä länteen eurooppalaisella raideleveydellä
Pohjoisen kaupunginjohtajat esittävä sotilaallisen liikkuvuuden, huoltovarmuuden, henkilöliikenteen ja elinkeinoelämän kasvun kannalta, että eurooppalaisen raideleveyden suunnittelu ja toteutusta tulisi jatkaa perämerenkaarella ensivaiheessa Röytän ja Ajoksen satamiin, Ouluun, Rovaniemelle ja etelään (Raahe, Kokkola) nykyisessä raidekäytävässä.
Näin saadaan pohjoisen logistiset keskukset yhdistettyä samalla raideleveydellä eurooppalaiseen liikennejärjestelmään ja aidosti länteen. Hallitus esitti puoliväliriihessä 20 miljoonaa euroa suunnittelurahoitusta Rail Nordica -hankkeelle, jossa eurooppalainen raideleveys ulotettaisiin Haaparannasta Kemiin.
2. Pohjoisen kaupungit kannattavat rinnakkaisratkaisua, eli uuden raiteen rakentamista olemassa olevan vierelle
Väyläviraston selvityksessä eurooppalainen raideleveys esitetään toteutettavaksi pääasiassa rinnakkaisratkaisuna, jossa uusi raide rakennetaan olemassa olevan vierelle. Lyhyitä osuuksia esitetään toteutettavaksi nelikiskoisella limittäisraideratkaisulla, jossa eri raidekiskot ovat limittäin.
Pohjoisen kaupungit pitävät esitettyä ratkaisua myös parhaimpana ja kustannustehokkaimpana. Pohjoiset kaupungit näkevät lisäksi, että rinnakkaisratkaisu olisi myös osaksi ratkaisu tulevaisuuden raiteiden perusparannukselle ja kapasiteetin lisäämiselle Pohjois-Suomessa. Rinnakkaisraiteiden rakentaminen vähentäisi muita perusparannusraidehankkeiden tarpeita yksiraiteisilla osuuksilla esimerkiksi Oulu-Kemi-Haaparanta-Tornio- ja Laurila-Rovaniemi-Misi/Kemijärvi -välillä sekä lisäisi raidekapasiteettia. Lisäksi TEN-T verkon kehittämiseen on mahdollisuus saada EU-rahoitusta, joka tulee hyödyntää suunnittelussa ja toteutuksessa.
3. Pohjoisille alueille tarvitaan yhteinen liikennestrategia ja toimivat yhteydet Atlantille
Eurooppalaisen raideleveyden entistä suurempi merkitys tavaraliikenteelle voi normaaliolojen sijaan korostua erilaisissa kansainvälisissä kuljetusketjujen häiriötilanteissa, mitkä valitettavasti näyttävät lisääntyvän jatkuvasti Itämerellä. Pohjoisen kaupunginjohtajat korostavatkin, että tulevaisuudessa tarvitaan yhteisen eurooppalaisen raideleveyden lisäksi Suomen, Ruotsin ja Norjan valtioiden tarkempi pohjoisten alueiden liikennestrategia ja toimivat yhteydet Atlantille.
Kokonaan uusista ratahankkeista nähdään tärkeäksi priorisoida matkailun, kaivostoiminnan ja metsäteollisuuden tarpeita sekä koko Suomen huoltovarmuutta palvelevan Tunturiradan edistämistä. Näiden hankkeiden toteutus tukee kaikkien kolmen maan turvallisuutta, huoltovarmuutta, saavutettavuutta ja elinkeinoelämän kasvua.
TEN-T asetus edellyttää Suomelle vaatimuksia myös raideleveyden osalta
Kesällä 2024 voimaan tullut, Euroopan laajuisia liikenneverkkoja koskeva uusi TEN-T-asetus sisältää vaatimuksia eurooppalaisen standardileveyden ratojen tarkasteluissa niissä maissa, joissa on poikkeava raideleveys niin kuin Suomella. Toinen syyskuuta 2025 julkaistiin Väyläviraston selvityskokonaisuus, jossa on tutkittu, millaisia tarpeita ja teknisiä ratkaisuvaihtoehtoja olisi sille, että eurooppalaisella raideleveyden toteutettuja ratoja ulotettaisiin Haaparannalta Tornion kautta Pohjois-Suomeen. Tarkastelualueeksi Suomessa täsmentyi työn aikana nykyisen rataverkon mukaiset yhteydet Oulun pohjoispuolella sekä yhteys Oulusta Raaheen.
Pohjoiset kaupunginjohtajat
Jari Tolonen, Kajaanin kaupunginjohtaja
Matti Ruotsalainen, Kemin kaupunginjohtaja
Stina Mattila, Kokkolan kaupunginjohtaja
Jouko Manninen, Kuusamon kaupunginjohtaja
Ari Alatossava, Oulun kaupunginjohtaja
Leena Mikkola-Riekkinen, Raahen kaupunginjohtaja
Ulla-Kirsikka Vainio, Rovaniemen kaupunginjohtaja
Jukka Kujala, Tornion kaupunginjohtaja
Maria Sorvisto, Ylivieskan kaupunginjohtaja