Pyykösjärven jäätä varoituskyltteineen.

Pyykösjärven lisävesitys on käynnistynyt – varo heikkoja jäitä

Lisäveden johtaminen Oulujoesta Pyykösjärveen on aloitettu. Lisävesityksen vuoksi järvellä on jääpeitteen ohentumia ja sulan veden alueita, joita tulee välttää.
05.12.2023

Lisäveden johtaminen Oulujoesta Pyykösjärveen on aloitettu talvikaudelle 2023–2024Lisävesitys jatkuu maaliskuun 2024 loppuun saakka. 

Oulujoesta pumpattava vesi aiheuttaa jääpeitteen ohentumisen ja sulan veden alueen Pyykösjärven uimarannan edustalla ja Hiltusenperänlahden alueella. Purkukohdat on merkattu merkkipaaluilla, mutta heikkoja kohtia voi olla muuallakin jääpeitteessä.

Lisävesityksellä pyritään turvaamaan järven kalastolle riittävä happipitoisuus koko talven ajan. Hapellinen vesi ehkäisee myös järven sisäistä kuormitusta eli ravinteiden vapautumista pohjasedimentistä.

Kaupunkiympäristöpalvelut muistuttaa myös Kuivasjärven ilmastuksesta aiheutuvasta jääpeitteen ohenemisesta ja sulapaikoista. 

Varoitukset koskevat koko jääpeitteistä aikaa.