Rajat ylittävä junayhteys askeleen lähempänä

15.09.2025

Pääradan kehittäminen on tärkeää Suomen kasvulle ja kehittämiselle. Junayhteyden nopeuttaminen ja kapasiteetin kasvu ovat tärkeitä Suomen kasvun, liikkumisen ja turvallisuuden kannalta. Oulun kaupungin näkökulmasta pääradan kehittäminen on yksi keskeisiä Pohjoisen kehitystä vahvistavia asioita.

Laurila–Tornio–Haaparanta-rataosuuden sähköistyksen myötä henkilöjunaliikenteen saaminen Suomen ja Ruotsin välille on mahdollista. Sähköinen ratayhteys parantaa rautatiekuljetusten kustannustehokkuutta, teollisuuden kilpailukykyä sekä tasoristeysturvallisuutta ja ennen kaikkea mahdollistaa se, että henkilöjunaliikenne voisi käynnistyä Tornion ja Haaparannan välillä.

Tornion keskustan asema ja Haaparannan rautatieasema ovat nyt valmiita vastaanottamaan sähköjunia, jotka yhdistävät Helsingistä tulevat junat Oulun, Tornion ja Haaparannan ja edelleen Luulajan matkustajaliikenteen verkostoon Tukholmaan asti.

Liikenne- ja viestintäministeriö on esittänyt alueen kunnille, että kunnat osallistuisivat yhteyden rahoittamiseen kuluvalla ostopalvelusopimuskaudella niin, että kuntarahoituksen osuus olisi 10 % rahoituksesta. Tämä tarkoittaa noin 200 000 euron vuosittaista panostusta.

Kaupunginjohtaja Ari Alatossava pitää tärkeänä Oulun kaupungin sitoutumista henkilöjunaliikenteen käynnistämiseen Oulusta Tornion ja Haaparannan kautta Ruotsiin. Kaupunki osallistuu rahoitukseen 50 000 eurolla vuodessa. Tämä tarkoittaa yhteensä 250 000 euron panostusta nykyisen ostoliikennesopimuskauden loppuun eli vuoteen 2030 saakka. 

- Oulun osallistuminen tukee alueellista saavutettavuutta ja huoltovarmuutta, sekä vihreää siirtymää. Rajat ylittävä junaliikenne vahvistaisi merkittävästi Oulun asemaa pohjoisen logistisena keskuksena, Ari Alatossava toteaa. 

Tornion kaupunki on tehnyt päätöksen osallistua henkilöjunaliikenteen tukemiseen 105 000 eurolla vuodessa nykyisen ostoliikennesopimuskauden loppuun saakka (2030). Meri-Lapin kuntajohtajat ovat valmiita esittämään alueensa kuntien osallistumista rahoitukseen asukaslukujen suhteessa.

Lisätietoja: kaupunginhallituksen pj. Jarmo J. Husso p. 0400 680 291