Someturvan pilottiin mukaan yhdeksän uutta peruskoulua

24.02.2022

Oulussa pilotoidaan Someturva-palvelua osana Turvallinen Oulu -hanketta. Pilotointi käynnistyi syksyllä 2021 viidessä koulussa: Haukiputaan, Kaakkurin, Kastellin, Merikosken ja Ylikiimingin kouluissa.

Helmikuussa mukaan tulee yhdeksän uutta koulua: Kiviniemen, Laanilan, Länsituulen, Martinniemen, Myllytullin, Pateniemen, Pöllönkankaan, Rajakylän ja Takkurannan koulut.    

Someturva-palvelu on pilottikoulujen käytössä 31.7.2022 saakka. Pilotoinnilla selvitetään, voiko palvelu lisätä oululaisten lasten turvallisuutta digitaalisessa maailmassa.   

Someturva on digitaalinen palvelu, jonka kautta saa apua somessa, peleissä ja muualla netissä kohdattuihin ongelmatilanteisiin, kuten kiusaamiseen ja häirintään. Someturva antaa käyttäjälleen oikeudellisen arvion, psykososiaalista ensivaiheen tukea sekä konkreettisia neuvoja ja toimintaohjeita tilanteen ratkaisemiseksi. Someturvan tuki on henkilökohtaista ja kuhunkin tilanteeseen räätälöityä.   

Someturva on nettiselaimessa toimiva sovellus, josta voi pyytää apua nimettömästi, ja palvelu on käytettävissä ympäri vuorokauden. Someturvan henkilökunta koostuu someen erikoistuneista juristeista, psykologeista ja sosiaalipsykologeista. Someturvasta apua voivat pyytää paitsi oppilaat, myös pilottikoulujen opetus- ja oppilashuoltohenkilöstö sekä lasten huoltajat.   

Palvelu on käytössä myös esimerkiksi Turussa ja Vantaalla, ja sen kautta on autettu yli 2 000 kaikenikäistä suomalaista ratkaisemaan somessa kohdattuja ongelmia.  

Lisätietoa Someturvasta: www.someturva.fi 

Oulun pilotin pääkäyttäjä:  
projektikoordinaattori Satu-Maaria Toppinen, Turvallinen Oulu -hanke, satu-maaria.toppinen@ouka.fi