Sonnisaaren Punainen metsä -ympäristö- ja kokonaistaideteoksen rakentaminen alkaa
Ympäristö- ja kokonaistaideteos Punaisen metsän rakentaminen alkaa tällä viikolla.
Punainen metsä on taiteilija Kaisa Salmen suunnittelema, ja se rakennetaan Hollihaan edustalla olevaan Sonnisaareen. Teoksen innoittajana ovat olleet Muurmannin alueelle Oulusta lähteneiden uudisraivaajien historia ja heidän pääelinkeinonsa kalastus ja puuteollisuus. Ne nousevat teoksessa esiin symbolisina elementteinä.
Syksyn aikana saaressa olevalle nurmialueelle istutetaan n. 70 kpl punalehtisiä koivuja, jotka aikanaan tulevat muodostamaan metsikön.
Lisäksi alueelle istutetaan perennoja ja kylvetään monimuotoista niittykasvillisuutta. Teoksessa käytetään osin myös Oulun alueelta kotoisin olevia kasvilajeja, joita kuolansuomalaiset veivät mukanaan Muurmannin alueelle Jäämeren rantaan. Muita rakenteita kasvillisuuden lisäksi ovat valaistus, spiraalimainen luonnonkivipolku ja keskelle aluetta maa-aineksista muotoiltu kalaveistos.
Alueelle tulee säädettävä erikoisvalaistus
Punaiseen metsään tulee punainen valotaideteos, joka häikäisee mahdollisimman vähän ja kunnioittaa alueen hämäryyttä. Valaistustehoa ja -aikaa on mahdollista säätää vuoden- ja vuorokauden ajan mukaan. Saarelle johtavan sillan alle lisätään rakentamisen yhteydessä uusi valaistus.
Rakennustyöt voivat aiheuttaa satunnaista liikennehaittaa Hollihaan alueella.
Kohde valmistuu kokonaisuudessaan marraskuun loppuun mennessä. Aikaisemmin Kaisa Salmi on toteuttanut Ouluun ruusutaideteoksen vuonna 2013.
Punakoivumetsän puut istutetaan erillisessä tapahtumassa syyskuussa. Järjestelyistä tiedotetaan erikseen.
Urakoitsijana toimii VRJ Suomi Oy.