Uudet julkisen alan energiatehokkuussopimukset julkistettu – voimaan 2026 alussa

09.10.2025

Oulun kaupunki on yksi ensimmäisistä energiatehokkuussopimusten uudelle sopimuskaudelle liittyneistä. Uudet sopimukset ja ensimmäiset liittyneet julkistettiin 9.10. pidetyssä tilaisuudessa. Sopimus kattaa vuodet 2026–2035. Uudella kaudella nykyinen kunta-alan energiatehokkuussopimus (KETS) korvautuu julkisen alan energiatehokkuussopimuksella (JETS), johon voivat kuntien lisäksi liittyä kuntayhtymät, hyvinvointialueet ja valtio. 

Muita alakohtaisia energiatehokkuussopimuksia ovat teollisuuden, energia-alan, yksityisen palvelualan ja kiinteistöalan sopimukset. Sivakka Oy on liittynyt ensimmäisten joukossa kiinteistöalan sopimukseen.

 

Oulun kaupungin tavoitteet energiankäytön suhteen

 

Sopimuksella kaupunki sitoutuu tehostamaan energiankäyttöä omassa toiminnassaan. Toiminnan energiatehokkuutta kehitetään pitkäjänteisesti ja tavoitteen toteutumisesta seurataan aktiivisesti. Toimenpiteet auttavat lisäksi pienentämään energiankulutuksesta aiheutuvia kustannuksia ja vähentämään päästöjä. Energiatehokkuussopimus on yksi keskeisistä Oulun kaupungin ympäristöohjelmaa ja asetettuja ilmasto- ja energiatavoitteita toteuttavista sopimuksista. Sopimuksessa mukanaolo on myös edellytys joidenkin rahoitusvaihtoehtojen hyödyntämiselle. Uudella sopimuskaudella tukea voi saada esimerkiksi kiinteistöiltä edellytettävien perusparannuspassien laadintaan.

Kaupunki on asettanut energiankäytön tehostamistavoitteekseen koko sopimuskaudelle 10 %. Välitavoitteeksi on asetettu 6 % vuodelle 2030. Vertailuvuotena on vuosi 2024. Sopimuksessa energiansäästö lasketaan toteutettujen toimenpiteiden vaikutuksista eli arvioidaan tai lasketaan, kuinka paljon vähemmän energiaa kuluu toimenpiteiden toteuttamisen myötä verrattuna siihen, että niitä ei toteutettaisi. Absoluuttisen energiankulutuksen ei siis edellytetä pienevän vertailuvuodesta.

Energiansäästötavoitteiden saavuttamiseksi kaupunki sitoutuu

  • energiankäytön tehostamismahdollisuuksien selvittämiseen
  • kustannustehokkaiden energiankäytön tehostamistoimien toteuttamiseen
  • energiatehokkuuden huomioon ottamiseen suunnittelussa ja hankinnoissa
  • henkilökunnan koulutukseen ja energiatehokkuusasioiden viestintään
  • laatimaan toimintasuunnitelman tai päivittämään olemassa olevan viimeistään vuoden kuluessa liittymisestä
  • vuosittaiseen raportointiin. 

Tulevalla kaudella sopimus kattaa kaupungin hallinnassa olevat palvelurakennukset, katu- ja muun ulkovalaistuksen, omat kuljetukset ja työkoneet sekä vesihuollon, jätehuollon ja sataman toiminnan. Oulun JETS-sopimuksessa ovat mukana Tilapalvelut, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut (kadut ja liikenne), Oulun Vesi, Kiertokaari Oy, Satama Oy ja Oulun seudun ympäristötoimi (koordinaatiovastuu). 

 

Mikä energiatehokkuussopimus?

 

Energiatehokkuussopimukset ovat valtion ja eri toimialojen välisiä sopimuksia, jotka ohjaavat liittyjiä energian tehokkaampaan käyttöön vapaaehtoisin keinoin. 

Energiatehokkuussopimukset ovat vuosikymmenten saatossa vakiintuneet osaksi Suomen energiapolitiikkaa. Nyt alkava sopimuskausi on järjestyksessään neljäs. Sopimuksilla on tärkeä rooli Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa ja ne tukevat Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Energiatehokkuussopimukset ovat myös keskeinen toimintamalli mm. energiatehokkuusdirektiivin tavoitteiden saavuttamiseksi ilman pakottavaa lainsäädäntöä. 

Oulun kaupunki on ollut mukana sopimuksissa vuodesta 2007 alkaen. Mukana olo on mahdollistanut toteutettavien toimenpiteiden valinnan ja aikatauluttamisen kaupungille parhaiten sopivalla tavalla sekä avannut rahoitusmahdollisuuksia. Toimenpiteillä kaupunki on saavuttanut merkittäviä energia- ja kustannussäästöjä. Vuodesta 2007 energiasäästötoimet ovat vähentäneet kokonaisenergian kulutusta 160 000 MWh. Lisäksi kaupunki on mm. osallistunut toiminnan vertaisarviointiin ja saanut sitä palautetta ja kehittämisehdotuksia.

                           

Energiatehokkuussopimuksiin on sitoutunut laajasti valtionhallintoa ja eri toimialoja. Mukana ovat työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, Energiavirasto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Elintarviketeollisuusliitto, Energiateollisuus, Kemianteollisuus, Metsäteollisuus, Teknologiateollisuus, Kaupan Liitto, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa, Autoalan Keskusliitto, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli, Kuntaliitto ja Maakuntien tilakeskus. Lue lisää: https://energiatehokkuussopimukset.fi