Vuoden rakennustarkastaja on Tapani Hoppu

19.03.2026

Oulun kaupungin rakennusvalvonnan tarkastuspäällikön tehtävästä hiljattain eläköitynyt oululainen Tapani Hoppu on palkittu Vuoden rakennustarkastajana. Tunnustuksen myönsi Rakennustarkastusyhdistys RTY ansiokkaasta työstä rakennusvalvonnan hyväksi.

Rakennusvalvonnan uran aikana Hopulla on ollut merkittävä vaikutus mm. rakennusten käyttöturvallisuus- ja paloturvallisuusasioihin. Hän on luennoinut paloturvallisuudesta laajasti ammatillisilla areenoilla. Lisäksi hän on toiminut virkatehtävänsä ohessa myös opettajana ammatillisissa koulutuslaitoksissa. 

Tunnustus julkistettiin valtakunnallisilla rakennustarkastuspäivillä Oulussa. Rakennustarkastuspäivät järjestetään Rakennustarkastusyhdistys ry:n ja Oulun rakennusvalvonnan kanssa Oulussa 18.–20.3.2026. Tapahtuma kokoaa yhteen noin 300 rakennusvalvonnan ammattilaista eri puolilta Suomea.