Lasten messukartta

Nämä hahmot, eläimet ja kasvit löytyvät piilotettuna Asuntomessualueelta Oulun Hartaanselänrannasta. Tältä sivulta saat lisätietoa bongaamistasi aiheista, ja siitä miten ne liittyvät asuinalueen nykyhetkeen tai historiaan. Vietä kiva päivä löytöretkellä Asuntomessutapahtumassa!

Nouda lasten oma messukartta Oulun messuosastolta, joka sijaitsee ison messuteltan jälkeen pihalla.

Valkovuokko

Valkovuokkoja esiintyy vähemmän pohjoisessa, mutta Oulussa näitä on Asuntomessualueella. Valkovuokko on kevään ensimmäinen kukkija, joka tuo metsään valoa ja raikkautta. Valkovuokko on pieni ja se kukkii vain hetken, se on yksi kevään tärkeimmistä merkeistä – luonnon oma lupaus uudesta alusta.  

Valkovuokko on rauhoitettu Oulun ja Lapin lääneissä. Toppilansaaressa on merkittävä valkovuokkoesiintymä, jonka yhteydessä on vuonna 2005 avattu Prikipuisto, vain pienen matkan päässä Asuntomessualueesta. Vihersuunnitelman mukaan puiston kulkukäytäväksi rakennettiin teräksiset ritiläelementit hieman maanpinnan yläpuolelle. Puisto on rajattu ympärillä olevista tonteista sekä kulkuväylistä. Puistoa huolletaan ja kasvikantaa seuraillaan.  Prikipuiston esiintymää voidaan pitää Oulun kaupungin alueen ainoana vakiintuneena esiintymänä. Valkovuokko on rauhoitettu Oulun ja Lapin lääneissä. Lajin rauhoitus (luonnonsuojelulaki 42 §) kieltää kasvin tai sen osien poimimisen tai hävittämisen. (Prikipuisto) 

Isokoskelo 

Isokoskelo on kookas ja taitava vesilintu. Se on mestarikalastaja, joka pystyy sukeltamaan syvälle ja nousemaan pinnalle suurenkin kalasaaliin kanssa. Isokoskelo on arvostettu osa vesiekosysteemiä, ja sen elämää hallitsevat tarkkuus ja keskittyminen. Etenkin naaraalla on upea hiuspehko! 

Isokoskelo on suurikokoinen sukeltajasorsa. Koiras on mustavalkoinen, naaras on harmaasävyinen ruskeapäinen. Vain naaraalla on töyhtö. (Isokoskelo, Mergus merganser - Linnut - LuontoPortti ) Oulussa isokoskelon esiintymisen selvä painopiste on Oulujoen suiston alueella, missä tehtiin suurin osa varmoista pesimähavainnoista. Se pesi myös Oulun edustan suurimmilla saarilla. Oulun pesivä kanta lienee vain 25–35 paria, joista merensaarilla pesii noin 10 paria. (Isokoskelo) 

Punakettu 

Punaketun elämä Suomessa sisältää vikkeliä temppuja ja sopeutumista! Se ei pelkää metsää, peltoa eikä edes kaupungin reunoja – se on aina siellä missä on ruokaa, olipa se hiiri, marja tai nuotiopaikalle unohtunut makkara. Kettu on metsän oma tarkkailija, joka aina keksii keinot selvitä talvesta ja kasvattaa pentujaan turvassa. 

Punakettu, myös nimeltä kettu, on keskikokoista koiraa muistuttava, melko pitkäjalkainen eläin. Sen selkäpuoli on tavallisesti punaruskea-kellanruskea, kaula ja rinta ovat valkeat. Ketun levinneisyys kattaa koko Suomen, tiheimmin sitä on lounaisosassa. Kettu on aktiivinen kaikkina vuodenaikoina. Se liikkuu eniten hämärissä ja yöllä, mutta varsin usein sitä näkee päiväsaikaankin. (Kettu, Vulpes vulpes - Nisäkkäät - LuontoPortti)  

Laulujoutsen 

Laulujoutsen on kaunis kansallislintumme ja se laulaa tunnistettavasti Hartaanselällä! Keväisin se palaa pitkältä merimatkalta kotiin ja laulaa terävästi, että "tää on mun vesistö!". Joutsen pitää tarkasti huolen reviiristään ja valitsee elämänkumppaninsa eliniäksi. 

Vielä puoli vuosisataa sitten lähes sukupuuton partaalla olleen Suomen kansallislinnun kanta on suojelun ansiosta kasvanut. Nykyisin joutsen pesii koko maassa kannan painopisteen ollessa kuitenkin Pohjois-Suomessa. Suomen pesimäkannaksi arvioidaan noin 1500 paria, minkä lisäksi maassamme viettää kesäänsä useita tuhansia pesimättömiä yksilöitä. Kookkaana ja näkyvänä lajina joutsen on helppo havaita. Se saapuu vesistöjen sulaessa pesimäpaikoilleen ja hallitsee olemuksellaan pesimälampeaan loppukesään asti. Laji on vainon vähenemisen ansiosta sopeutunut ihmisen läheisyyteen ja pesii jopa kesämökkien reunustamilla pikkulammilla. (Laulujoutsen)  

 
Räystäspääsky 

Räystäspääsky on erittäin uhanalainen ja viihtyy Asuntomessualueella. Räystäspääskyt rakentavat pesänsä talojen räystäille ja syöksyvät taivaalla hyönteisiä pyydystäen. Keväisin ja kesäisin ne ovat lähes kaikkialla, täyttäen ilman iloisella sirkutuksellaan ja lennokkailla sukelluksillaan. 

Räystäspääsky valitsee asuinpaikakseen erilaiset rakennukset, joiden ulkoseinustoille se rakentaa savesta pesänsä. Pesän kohtalona on usein kuitenkin ennenaikainen putoaminen tai tuhoutuminen jonkin pedon vuoksi. Tilannetta voi helpottaa tekopesien avulla. Myös räystäspääsky on haarapääskyn tapaan kärsinyt viime vuosikymmenien aikana tapahtuneista maatalouden muutoksista. Perinteisten pesäpaikkojen ohella räystäspääsky on omaksunut ennakkoluulottomasti uudet pesäpaikat itselleen. Näitä ovat mm. huoltoasemien tankkauskatokset, erilaiset katosrakenteet ja varastorakennukset. Paikkauskollisena lajina se palaa entisille pesäpaikoilleen vuodesta toiseen. Räystäspääskyjen kannan kuitenkin arvellaan taantuneen 1970-luvulta lähtien etenkin Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomen kannan arvellaan pysyneen melko vakaana. Koko Suomessa pesii noin 120 000 paria. (Räystäspääsky)  

Lohi 

Lohi on Hartaanselän voimanpesä – kala, joka syntyy joessa, seikkailee merellä ja ui lopulta takaisin kotikoskelle kuin vesistöjen GPS-mestari. Oulussa se hyppii Merikosken kalaportaissa kuin olympiauimari. Se on luonnon oma lihaskimppu ja vaelluksen veteraani. 

Lohi tunnetaan myös nimillä Itämeren lohi, järvilohi, merilohi sekä villilohi. Se on virtaviivainen lohikala. Syönnösvaiheessa kyljet ovat hopeaiset ja selkä vihreähkö tai sinertävä ja tummuudeltaan vaihteleva. X:n muotoisia mustia pilkkuja on enimmäkseen kylkiviivan yläpuolella. Kiduskannessa ja kylkiviivan alapuolella pilkkuja on vähän, eikä evissä lainkaan. Kutemaan nousevan lohen väri muuttuu tummaksi, ruskehtavan ja pronssin sävyiseksi. Täpliä tulee lisää ja osa niistä on punaisia. Järvilohinaaras tummuu aivan ”noetun” näköiseksi. Lohta on koko Itämeren alueella ja jokisuissa istutusten tuloksena. (Lohi, Salmo salar - Kalat - LuontoPortti ) Lohi esiintyy Oulun kaupungin vaakunassa.  

Tukinuittaja 

Toppilan satamassa, ihan messualueen kupeessa, toimi ennen sahateollisuutta. Tukkeja uitettin valtavia määriä ja edelleen vanhoja uppotukkeja nousee pohjasta pintaan silloin tällöin. 1800–1900-luvulla nämä rohkeat miehet taituroivat tukkeja eteenpäin suistossa. Tukkiniekan rooli oli tärkeä, sillä ilman heitä Oulun teollisuus ei olisi kehittynyt samalla tavalla. 

Oulun seudulla toimineet höyrysahat tarvitsivat tukkeja, joten tukinuitto Oulujoessa vilkastui 1800-luvun jälkipuoliskolla. Oulujoen Uittoyhdistys perustettiin vuonna 1910, koska laki velvoitti siihen. Uitto toteutettiin irtouittona 1930-luvun alusta alkaen, jolloin kaikkien yhtiöiden tukit olivat sekaisin. Siitä syystä tukeissa oli yhtiöiden merkit tunnistamista varten. Tukinuitto Oulujoessa saavutti ennätyksiä 1930-luvulla, ennen toista maailmansotaa. Uittaminen vaikeutui sodan jälkeen, koska Oulujoen varrelle rakennettiin voimalaitoksia. Tässä tilanteessa Oulujoessa siirryttiin nippu-uittamiseen. Sitten maantie- ja rautatiekuljetukset korvasivat tukinuiton, mistä syystä uittaminen loppui Oulujoessa vuonna 1982. (Oulujokisarja, osa 6: Jokihistoria täynnä elämää – saamelaisista kauppamiehiin, tervasta sup-lautoihin – Mun Oulu)  

Laiva 

Asuntomessualueen läheinen satama Toppilassa toimi teollisuuden ja puutavaran kuljetuspaikkana, mutta vuosikymmenten varrella se on kasvanut moderniksi satamaksi, joka palvelee sekä kaupallisia että paikallisia merenkävijöitä. 1900-luvun alkupuolella siellä kuului koneiden pärinää ja sahojen sahaamista – mutta nykyään se on myös paikka, jossa nautitaan kauniista merinäköalasta ja Oulun ainutlaatuisesta tunnelmasta. 

Oulujoen vuoden 1724 suurtulvan vedet valitsivat uuden väylän merelle ja vähäisestä Toppilan purosta muodostui leveähkö, satamaksi soveltuva Toppilansalmi. Toppilasta alkoi kehittyä Oulun ulkosatama, kun kaupungin kauppiaat hankkivat salmen rannalta laituripaikkoja. Salmen pohjoisrannalle sijoittui tervan säilytys-, lajittelu- ja merkitsemispaikka.  

Toppilan rakennuskantaan kuuluu 1800-luvun jälkipuolen huviloita ja 1900-luvun alun teollisuusrakennuksia. Alueen vanhinta rakennuskantaa edustaa mallasjuomatehtaan nikkarityylinen huvila, jonka ympäristöön kuuluu puistikko vanhoine jalopuineen. Sataman käyttö on loppunut. Sen vanhaan ympäristöön kuuluu vanhoja varastorakennuksia ja viljasiiloja 1920-1930-luvulta. (Toppilan satama - Merellinen Oulu)  

Potnapekka 

Potkanpekka on yksi kevään ensimmäisistä ötököistä, joka ilmoittaa ennen muita kevään saapuneen. Se on pieni kärpänen, joka herää talvihorroksestaan ja lentää ympäriinsä ja kipittelee keväthangilla. Potnapekka on kuin kevätsateen ensimmäinen pisara: pieni mutta tärkeä merkki siitä, että luonto herää eloon! 

Potnapekka on lempinimi koskikorentojen lahkoon kuuluvalle hankikorrille – tai sumukorennolle, eli sumarille. Potnapekka-lempinimen juuret ovat perimätiedon mukaan Oulun seudun paikallismurteissa. (Hankikorri herää kevään valoon) Hankikorrin toukka elää vedessä vuoden verran, jonka aikana se luo kitiininahkansa 13 kertaa. Toukat muistuttavat suuresti aikuista korria, mutta ovat siivettömiä. Perälisäkkeitä on vain kaksi, mistä toukat tunnistaa koskikorennoiksi.  Aikuinen koskikorento kehittyy suoraan toukasta. Muodonmuutos on siis epätäydellinen, koska kotelovaihetta ei ole. Hankikorrin pää ja eturuumis ovat mustia, takaruumis tummanruskea. Tuntosarvet ovat pitkät, jalat tummat ja pitkät. Aikuisen ruumis on 6,7–15 millimetriä pitkä ja siivet 9–16 millimetrin pituiset. Kun kevät koittaa ja ilman lämpötila on vähintään +2 astetta, hankikorrit kömpivät kosken pohjasta ja kiipeävät kivelle tai korrelle luomaan nahkansa vielä viimeisen kerran. Sitten ne pumppaavat siipensä toimintakuntoon ja lentävät rannalle kasvillisuuden sekaan etsimään ruokaa ja puolisoa. (Hankikorri munii 1500 munaa | Vesi.fi)  

Pohjanlepakko 

Maailman pohjoisin lepakkolaji, josta on tehty lentohavaintoja Asuntomessualueella. Pohjanlepakko on yöllinen hyönteismetsästäjä, joka lentää pimeässä kuin salainen agentti. Se syö hyönteisiä ja pitää luonnon tasapainossa. Täydellinen esimerkki siitä, miten pienet eläimet tekevät suuren työn – ja lentävät sen ohella tyylillä! 

Pohjanlepakot eivät yleensä lentele pitkin veden pintaa, vaikka viihtyvätkin myös rannoilla. Yleensä ne tavataan ruokailemassa, kun ne lentelevät puitten latvustoissa pienen aukion reunalla. Tyypillisesti lepakoille mieluisia elinympäristöjä ovat pienipiirteiset maisemat, joissa on vanhoja rakennuksia ja kolopuita päiväpiiloiksi sekä reheviä saalistusalueita, kuten vesistöjen rantoja ja rantametsiä. Päiväpiilot, oleskelu-, lisääntymis- ja talvehtimispaikat ovat kuitenkin usein rakennuksissa. Lepakot saattavat käydä ruokailupaikoillaan useankin kilometrin päässä. Hartaanselänrannassa ja sen lähistöllä on tehty lepakkoselityksiä ja alueella on havaittu vakituinen lepakkokanta. (Vaakunan- ja Hartaanrannan lepakkoselvitys 2020)  

Lietetatar 

Lietetatar on harvinainen rantakasvi, joka rakastaa mutaa, mutta vihaa kaivinkoneita ja elinympäristön muutoksia. Nimi on erikoinen ja kasvin ulkonäkö ei ole kovin hurmaava, mutta nyt se on uhanalainen, koska sen kotirannat katoavat. Oulussa lietetatarta kasvaa rannoilla paljon ja se on syy rantojen suojelulle ja rakentamattomuudelle. 

Yksi merkittävimmistä Oulujokisuistossa esiintyvistä uhanalaisista lajeista on lietetatar, joka esiintyy matalilla lieterannoilla. Myös jokisuiston Natura-aluerajaukset on määritetty lietetatar esiintymien säilyttämistä silmällä pitäen. Oulujokisuiston esiintymän merkitystä kasvattaa se, että tunnetut lietetatar esiintymät ovat taantuneet voimakkaasti. Sisämaan esiintymät ovat vähentyneet laidunnuksen vähennyttyä ja merkittävimmät jäljellä olevat kasvupaikat sijoittuvat jokisuistojen matalille lieterannoille. Siksi tässä kappaleessa käsitellään tarkemmin lietetattaren elinympäristövaatimuksia ja lajin säilymisen kannalta merkittäviä tekijöitä. Lietetatar on ukontattarien sukuun kuuluva, hennohko yksivuotinen ruoho. (Oulun kaupunki, Oulun suistoalueen keskeiset luontoarvot, Ramboll, 2018)  

Vaakunakylä 

Vaakunakylä oli oululainen alue, jossa sijaitsi parakkikylä sota-aikana. Parakit rakennettin nopeasti majoittamaan sotilaita.  Vaakunakylän parakeissa elettiin vaatimattomissa olosuhteissa. Ne olivat kuin ajan jälkeensä jättämä muisto siitä, kuinka arkea elettiin epävarmuudessa ja selviydyttiin yhdessä. Viimeiset parakit purettiin Vaakunakylästä 1980-luvulla. 

Vaakunakylä perustettiin jatkosodan aikaan vuonna 1942 saksalaisten varuskunta-alueeksi Hietasaareen. Sodan jälkeen parakkikylään muutti oululaisia, sillä kaupungissa oli asuntopula. Ihmiset asuivat siellä laittomasti ja aluetta yritettiin tyhjentää pitkään. Alue oli saanut pahamaineisen leiman. Vaakunakylä tyhjennettiin parakeista vuonna 1987 ja muutettiin puistoalueeksi. (Pahamaineisesta Vaakunakylästä jäi vain roskat – ne kertovat tulevan asuntomessualueen erikoisesta historiasta | Pohjois-Pohjanmaa | Yle) Asuntomessualueen kattaa Vaakunakylän ja siellä sijaitsee esimerkiksi pysäköintilaitos, kytkettyjen pientalojen kortteli sekä rantabulevardi.  

Merimetso 

Tämä uljas otus on musta, hohtava vesilintu ja kalastuksen mestari. Se levittelee siipiään, joiden kärkiväli voi olla jopa 150 senttimetriä! Tämän linnun jätökset voivat aiheuttaa sen pesimäalueella haittoja kasvillisuudelle ja epämiellyttäviä hajuja.   

Maamme merimetsokanta on vahvistunut nopeasti, ja niitä asustaa nykyään jo Perämerellä. Merimetso muistuttaa vedessä kuikkalintuja ja lennossa hanhia. Ravinnokseen se käyttää pieniä kaloja. (Merimetso) Merimetso on tuttu näky Hailuodon lauttaväylällä. (Pohjois-Pohjanmaan linnut 2012, BirdLife)  

Tervatynnyri 

Oulu oli vanhan ajan kauppakeskittymä, jossa myytiin tervaa kuin kultaa. Ouluun tuotiin tynnyreittäin mustaa kultaa, jota mitattiin, merkittin ja lastattin laivoihin. Terva teki Oulusta kuuluisan – ja antoi kaupungille silloin sen savuisen säväyksen! 

Puuterva on öljymäistä ainetta, jota vietiin suuria määriä Oulusta 1800-luvulla. Sitä käytettiin puisten purjelaivojen suojaamiseen ympäri maailmaa. Tervaa tuotettiin mäntyä polttamalla Oulujoen varren kylissä, säilöttiin tynnyreihin ja kuljetettiin Oulun satamaan tarkoitusta varten suunnitelluissa terveveneissä. Satamasta terva jatkoi matkaansa kaikkialle maailmaan. Nykyään Oulussa esimerkiksi kahviloissa on tarjolla tervatuotteita, joiden maku muistuttaa historiasta. (Oulu, maailman tervapääkaupunki - Oulu2026)  

Orava 

Orava on metsän vikkelä akrobaatti, joka säntäilee oksalta toiselle kuin se olisi kisassa itseään vastaan. Sen häntä on kuin harja ja tyyli kuin sirkustaiteilijalla. Se piilottaa käpyjä unohtaakseen ne ja samalla istuttaa uusia puita. Asuntomessualueella vilisee oravia runsaasti, montako sinä näit? 

Orava on pienehkä nisäkäs, keskikokoinen jyrsijä. Se on pitkähäntäinen ja suurisilmäinen. Se kiipeää ja loikkii ketterästi ja pesii tyypillisesti korkealla havupuussa. Se syö monenlaista kasviravintoa ja jättää syömäjälkinä puiden juurille käpyjen rankoja ja suomuja kasoittain. Oravaa tavataan koko Suomessa, lukumäärä voi olla miljoona–miljoonia; lukumäärä vaihtelee suuresti kuusen siemensadon mukaan. Orava on enimmäkseen päiväaktiivinen ja aktiivinen läpi vuoden, mutta erittäin huonoilla säillä se viettää paljon aikaa pesässä.  (Orava, Sciurus vulgaris - Nisäkkäät - LuontoPortti)