Ajankohtaiset uutiset ja ilmoitukset

< Takaisin

Liikuntavälinekasseja asukastuville ja avustuksia terveysliikuntatapahtumiin

Kaupunginhallitus on kohdentanut määrärahan kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen terveysliikunnalla vuodelle 2014. Oulun kaupunkistrategian 2020 linjauksiin on kirjattu tavoite liikunnallisen ja terveen elämäntavan vahvistumisesta. Tavoitteen toteutuminen edellyttää vapaa-ajallaan säännöllisesti liikuntaa harrastavien kuntalaisten määrän kasvua, päihteiden käytön vähenemistä sekä ylipainoisten määrän laskua.

Lainaa liikuntavälinekassi!

Yhtenä toimenpiteenä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi, terveysliikunnan lisäämiseksi ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi on asukastuvillehankittu isoja liikuntavälinekasseja täynnä erilaisia pihapelejä ja muita välineitä, joita kuntalaiset voivat lainata maksutta taloyhtiöiden, perheporukoiden, nuorison, lastentapahtumien ym. tarpeisiin. Kassit sijoitetaan asukastuville, joista kuntalaisten on helppo lainata niitä.

Asukastuvilla liikuntakassien käytöstä sekä tarvittavista opastuksista vastaavat Oulun kaupungilla työskentelevät hyvinvointiluotsit. He järjestävät lisäksi usealla alueella ympäri vuoden liikuntapainotteisia kerhoja alle kouluikäisistä ikäihmisiin. Toimintaan voi tutustua asukastuvilla ja kysellä lisää suuralueen hyvinvointiluotsilta. Luotsien yhteystiedot löytyvät oman suuralueen asukastuvan kotisivuilta.

Hae avustusta terveysliikuntatempauksen järjestämiseen!

Osa määrärahasta kohdennetaan uuteen avustusmuotoon, joka on tarkoitettu liikuntajärjestöille ja muille kolmannen sektorin toimijoille terveysliikuntaa edistäviin tempauksiin ja tapahtumiin.

Avustus on tarkoitettu Oulun kaupungin alueella järjestettävien paikallisten ja alueellisten maksuttomien ja kaikille avoimien liikuntatapahtumien järjestämiskustannuksiin. Tuki on enintään 400 € / tapahtuma. Katso lisää.

Lisätiedot:

Liikunnan ohjauspalveluiden päällikkö Marko Savolainen, p. 044 703 8015, marko.savolainen@ouka.fi

Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, p. 044 703 1638 pasi.laukka@ouka.fi

Jakolinkki

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista

Lyhytosoite tälle sivulle ouka.fi/ajankohtaista