"Oulun koulu, Porin tori, Kuopion kalakukko". Vanha loru kertoo kustakin kaupungista tärkeimmän. Oulu on ollut alueensa koulukeskus jo 400 vuotta ja on edelleen Pohjois-Suomen suosituin ja monipuolisin opiskelukaupunki. Oulussa on 50 000 opiskelijakaveria. 

Koulutuksen ja opiskelun sivuilla on kattavasti tietoa Oulun perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta sekä linkkejä muuhun koulutukseen. Kouluilla on omat kotisivut.

Ajankohtaista

< Takaisin

Kohti sivistysohjelmaa - Tervetuloa Pohjankartanoon koulutuskeskusteluun 21.8. sekä kulttuuri- ja liikuntakeskusteluun 22.8.

 

Oulun kaupunkistrategian 2026 mukaan Oulun visio on Valovoimainen Oulu. Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen ovat luoneet perustan kaupungin menestykselle.

Vision mukaan vuoden 2026 Oulu on pohjoisen kestävästi kasvava keskus, jossa yhdistyvät hyväntuulinen ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät sekä omaleimainen, uutta luova kulttuuri. Oulussa on korkeatasoinen koulutustarjonta ja nuori väestö.

Mitä kaupunkistrategia ja visio tarkoittavat konkreettisesti Oulun kasvatus- ja koulutuspalveluille, entä kulttuuri- ja liikuntapalveluille?


Tavoitteet ja toimenpiteet sivistysohjelmaan
 

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden kaupunkistrategiaan pohjautuvat tavoitteet ja toimenpiteet määritellään parhaillaan laadittavana olevassa sivistysohjelmassa.  Työhön otetaan mukaan niin oululaiset, yhteistyöverkostot kuin oma henkilökunta. Tavoitteena on, että Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta päättää sivistysohjelmasta lokakuun lopulla.
 

Sivistysohjelman laadinnassa otetaan huomioon muun muassa seuraavanlaisia asioita:

Millainen on valovoimainen Oulu koulutuskaupunkina?
Millainen on tulevaisuuden päiväkoti ja koulu? Millaisia taitoja työelämässä tarvitaan?
Miten lapsiystävällisyyden tulisi näkyä Oulussa?
Onko kaupunki palveluiden järjestäjä vai mahdollistaja?
Pitäisikö kaupungin tilat saada kaikkien käyttöön?
Miten tulevaisuuden kunta edistää hyvinvointia?
Millaisia ovat tulevaisuuden liikuntapalvelut?

Millaista kaupunkikulttuuria Oulu tarvitsee?
Miten digitalisaatio tulee ottaa huomioon?


Tervetuloa kuuntelemaan paneelikeskustelut ja kertomaan omat näkemyksesi
 

Tervetuloa mukaan Pohjankartanon juhlasalissa (Leevi Madetojan katu 1) järjestettäviin keskustelutilaisuuksiin 21.8. ja 22.8. Tule kuuntelemaan paneelikeskustelut ja kertomaan omat ideasi.

KOULUTUSKESKUSTELU
tiistaina 21.8.2018 klo 18-20

17.30-18.00      Kahvitarjoilu Pohjankartanon kahviossa

18.00-18.10      Tervetuloa ja johdanto aiheeseen, Lauri Nikula, sivistys- ja kulttuurilautakunnan varapj.    

18.10-19.00      Paneelikeskustelu:

Helka-Liisa Hentilä, koulutusrehtori, Oulun yliopisto
Alpo Kaisto, yksikönjohtaja, OSAO
Timo Kärkkäinen, lukion rehtori 
Pertti Parpala, monitoimitalon johtaja ja rehtori                                       
Elina Väisänen, päiväkodinjohtaja
Joona Minkkinen, Oulun Nuorten Edustajisto ONE
Timo Kettunen, OAJ:n Oulun paikallisyhdistyksen pj.
Vesa Ilola, Oulun alueellinen vanhempainyhdistys vpj.     

       
Puheenjohtajana Mika Penttilä, sivistys- ja kulttuurijohtaja

19.00-19.45      Ideat ja kysymykset panelisteille

19.45-20.00      Tilaisuuden päättäminen, Lauri Nikula, sivistys- ja kulttuurilautakunnan varapj.

Voit seurata keskustelua myös osoitteessa: www.ouka.fi/live
 

KULTTUURI- JA LIIKUNTAKESKUSTELU
keskiviikkona 22.8.2018 klo 18-20

17.30-18.00      Kahvitarjoilu Pohjankartanon kahviossa

18.00-18.10      Tervetuloa ja johdanto aiheeseen, Lauri Nikula, sivistys- ja kulttuurilautakunnan varapj. 

18.10-19.00     Paneelikeskustelu:

Katri Tenetz, johtava kulttuurituottaja
Harri Aho, Oulun Kärpät, urheilutoimenjohtaja
Heli Metsäpelto, Kulttuuripääkaupunki 2026 -hanke, projektipäällikkö
Pia Alatorvinen, Oulun juhlaviikot, tj.
Miika Koskela, Oulun Nuorten Edustajisto ONE
Esko Hassinen, Seuraneuvottelukunnan sihteeri
Aulikki Heinonen, Vanhusneuvoston pj.           

                              Puheenjohtajana Mika Penttilä, sivistys- ja kulttuurijohtaja

19.00-19.45      Ideat ja kysymykset panelisteille

19.45-20.00      Tilaisuuden päättäminen, Lauri Nikula, sivistys- ja kulttuurilautakunnan varapj. 
 

Voit seurata keskustelua myös osoitteessa: www.ouka.fi/live

Jakolinkki

Sivistys- ja kulttuuripalvelut

  • Käyntiosoite work Oulu 10 (Torikatu 10), 90100 Oulu
  • Postiosoite postal PL 17, 90015 OULUN KAUPUNKI
  • Puhelin work 08 558 410 (vaihde)
  • Sähköposti
  • Verkkosivut Johdon yhteystiedot
  • Aukioloajat ma - pe klo 8 - 16
Tiedot esitetään hCard-muodossa.