Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta osoitteessa www.ouka.fi/korona

"Oulun koulu, Porin tori, Kuopion kalakukko". Vanha loru kertoo kustakin kaupungista tärkeimmän. Oulu on ollut alueensa koulukeskus jo 400 vuotta ja on edelleen Pohjois-Suomen suosituin ja monipuolisin opiskelukaupunki. Oulussa on 50 000 opiskelijakaveria. 

Koulutuksen ja opiskelun sivuilla on kattavasti tietoa Oulun perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta sekä linkkejä muuhun koulutukseen. Kouluilla on omat kotisivut.

Ajankohtaista

< Takaisin

Lasten liikenneturvallisuus tehdään ratin ja penkin välissä – joka päivä!

Koululaiset taittavat koulumatkaansa joka päivä ja sen turvaamisessa keskeinen tekijä on ratin ja penkin välissä ajava aikuinen. Liikenneturva mittasi ajonopeuksia Oulussa koulujen alkaessa. Aivan liian moni kuljettaja reputti pistokokeessa. 

Oulun liikenneturvallisuustyöryhmä vetoaa autoileviin aikuisiin. Höllentäkää kaasujalkaa!

Kuluneella viikolla on vietetty Lasten liikenneturvallisuusviikkoa 12. – 16.9.2022. Teemaviikolla on viestitty turvallisuudesta, mutta tärkeät liikenneratkaisut tehdään joka ikinen päivä. 

Millainen on koulumatkasi?

Kuljettajan valitsema nopeus vaikuttaa myös siihen, miten turvalliseksi jalan ja pyörällä liikkuvat kokevat alueen. Oulussa on parhaillaan käynnissä koululaisille suunnattu piirustustempaus ”Kerro kuvittaen, millainen on koulumatkasi”. Tempaus on kohdennettu 1. – 9. luokkalaisille Oulun kaupungin liikenneturvallisuustyön puitteissa. 

Liikenneturvallisuusviikolla on myös kannustettu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alakoulujen opettajia pitämään Turvallinen koulumatka -aiheinen oppitunti, jonka tavoitteena on keskustella opettajan johdolla koulumatkojen turvallisuuteen vaikuttavaista asioista. Oppitunnilla luokka valitsee koulun lähiympäristöstä muutaman keskeisen liikenneturvallisuusongelman, joita käsitellään kunnan liikenneturvallisuustyöryhmässä.

Tässä pari maistiaista koululaisten piirustustempauksesta:

Lapsen piirustus jossa koulurakennus, polkupyörä ja lippalakkipäinen nuori.

Aleksi Aspelund 4P, Kiviniemen koulu

 

Lapsen piirustus, jossa keltainen talo, hedelmää ja jalankulkija.
Kerttu Ilola 2 C, Heikkilänkankaan koulu

Oulu on virallisesti Lapsiystävällinen kunta. Osoitetaan se myös liikennekäyttäytymisessä.

Lisätietoa Liikenneturvan 14.9.2022 tiedotteessa: Suojatielle ajetaan liian kovaa – koulujen lähelläkin 
Lisätietoa: Lapsiystävällinen Oulu -sivu

Jakolinkki

Sivistys- ja kulttuuripalvelut

  • Käyntiosoite work Oulu 10 (Torikatu 10), 90100 Oulu
  • Postiosoite postal PL 17, 90015 OULUN KAUPUNKI
  • Puhelin work 08 558 410 (vaihde)
  • Sähköposti
  • Verkkosivut Johdon yhteystiedot
  • Aukioloajat ma - pe klo 8 - 16
Tiedot esitetään hCard-muodossa.