Ajankohtaista

< Takaisin

Vuoden madislainen 2018 on Helena Juntunen!

Vuoden madetojalainen 2018 Helena Juntunen esiintyi Madetojan musiikkilukion juhlakonsertissa 

Tämä nyt kolmatta kertaa jaettava palkinto jaetaan vuosittain yhdelle Madetojan musiikkilukion entiselle tai nykyiselle opiskelijalle. Palkinto myönnetään henkilölle, joka on toiminnallaan ja omalla urallaan näyttänyt esimerkkiä Madetojan musiikkilukion opiskelijoille.

Sopraano Helena Juntunen on kirjoittanut ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta vuonna 1995 erinomaisin arvosanoin. Lukion jälkeen hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa sekä useiden kansainvälisten opettajien johdolla. Sen jälkeen hän on luonut mittavan ja monipuolisen kansainvälisen uran.

Hän on voittanut useita laulukilpailuja ja hänelle on myönnetty Karita Mattila –palkinto vuonna 2006. Hän on esiintynyt useimpien suomalaisten orkestereiden ja useiden tunnettujen kansainvälisten orkestereiden solistina, sekä tehnyt urallaan useita levytyksiä. Parhaiten hänet tunnetaan useista upeista oopperarooleistaan niin Suomessa kuin ulkomailla.

Hän on omalla urallaan antanut oivan esimerkin siitä miten myös klassiselta puolelta voi tulla tunnetuksi kansainväliseksi taiteilijaksi.

 

Kuva: Tuomas Launimaa

Jakolinkki