Harjoittelu
Oletko opiskelija ja haaveiletko monipuolisesta kunta-alan työkokemuksesta? Oulun kaupungilla pääset tutustumaan käytännössä alasi työtehtäviin, luomaan kontakteja tulevaisuutta varten sekä jakamaan opinnoissa hankkimaasi osaamista työyhteisölle. Meille on tärkeää, että opiskeluun liittyvä harjoittelusi on mielekästä ja onnistut siinä.
Oulun kaupunki tarjoaa opintoihin sisältyviä harjoittelu- ja käytännön työn oppimispaikkoja eri palvelualueilla ja yksiköissä. Harjoittelun laajuus vaihtelee opiskelijan alan perusteella.
Ole asteen verran rohkeampi ja hae harjoitteluun meille!
Tulemme myös mielellään esittelemään kaupunkia työnantajana sekä eri ammattialojen työtehtäviä oppilaitoksiin.
Maisterivaiheen harjoittelu sivistys- ja kulttuuripalveluissa
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut tarjoaa varhaiskasvatuksen ja varhaiserityiskasvatuksen sekä yleisen kasvatustieteen maisterivaiheen opiskelijoille erilaisia mahdollisuuksia tutustua ja päästä harjoittelemaan varhaiskasvatuspalveluihin sekä sivistys- ja kulttuuripalveluiden hallintoon.
Sähköisen haun kautta haettavista harjoittelupaikoista suurin osa on päiväkodin johtamistyön ja varhaiskasvatuksen erityisopetuksen harjoittelupaikkoja. Myös sivistys- ja kulttuuripalveluiden hallinnossa on tarjolla muutamia harjoittelupaikkoja kehittämis- ja hanketehtävissä.
Huom! Huhtikuussa 2023 avautuvassa syksyn 2023 haussa on tarjolla vain päiväkodin johtamistyön sekä varhaiserityiskasvatuksen harjoittelupaikkoja. Hallinnon ja kehittämistyön paikkoja on haettavissa jälleen keväällä 2024.
Harjoittelun aikana on myös mahdollista yhdistää eri vastuualueisiin liittyviä tehtäviä samalle harjoittelujaksolle. Opiskelija voi suorittaa harjoittelun oman opetussuunnitelmansa mukaisesti.
Tutustu Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluihin
Tutustu Oulun kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin
Näin haet harjoittelupaikkaa
- Harjoitteluhaussa voivat hakea varhaiskasvatuksen ja varhaiserityiskasvatuksen maisterivaiheen opiskelijat.
- Varhaiskasvatuksen maisterivaiheen opiskelija voi suorittaa harjoittelun päiväkodin johtamistehtävissä.
- Varhaiserityiskasvatuksen maisterivaiheen opiskelija voi suorittaa harjoittelun varhaiserityiskasvatuksessa.
- Harjoitteluun haetaan Kuntarekry-järjestelmän hakulomakkeella.
- Opiskelijan tulee rekisteröityä Kuntarekry-järjestelmään jättääkseen harjoitteluhakemuksen. Harjoitteluhakemuksen huolellinen täyttäminen on tärkeää.
- Hakulomakkeella on avoimia kysymyksiä, joihin toivomme opiskelijalta tietoa harjoittelun tavoitteista, harjoitteluajankohdasta ja harjoittelusuunnitelmasta sekä kiinnostuksesta harjoitteluyksikköön.
- Työkokemuskohtaan toivomme opiskelijalta tietoa opinnäytetyöstä, aiemmista harjoittelujaksoista ja mahdollisesta työkokemuksesta.
Hakulomakkeella on tällä hetkellä tarjottavat harjoitteluyksiköt, joista opiskelija voi valita yhden tai kaksi vaihtoehtoa.
Harjoitteluajankohta on syksyllä 2023. Harjoittelun toteutuessa tehdään harjoittelusuunnitelma, jossa sovitaan tarkemmasta harjoitteluajankohdasta, kestosta ja harjoittelun sisällöstä.
Harjoitteluhaku on avoinna 24.4.–8.5.2023. Hakemus on jätettävä viimeistään 8.5.2023 klo 15. Hakemusta on mahdollista muokata hakuajan päättymiseen saakka.
Jätä hakemus tästä linkistä (24.4.–8.5.2023)
Hakuajan jälkeen käsittelemme hakemukset, haastattelemme ja teemme valinnat mahdollisimman pian. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin kesäkuun alkuun mennessä.
Seuraava sähköinen harjoitteluhaku avataan lokakuussa 2023, ja harjoitteluajankohta on keväällä 2024.
Henkilöstöhallinto (HR)
Henkilöstötyö on mielenkiintoista ja vaihtelevaa työtä, jossa saa olla tekemisissä ihmisten kanssa. HR tukee sitä, että työpaikoilla on tarvittava, osaava ja motivoitunut henkilöstö. HR toimii johdon ja esihenkilöiden apuna sekä työntekijöiden tukena. Sinun on mahdollista sijoittua henkilöstöhallinnon harjoitteluun kaupungin eri toimialoille (konsernihallinto, sivistys- ja kulttuuripalvelut, kaupunkiympäristöpalvelut).
Henkilöstöhallinnossa on töissä ihmisiä hyvin erilaisilla koulutus- ja kokemustaustoilla mm. tradenomi, juristi, insinööri, kauppatieteiden, hallintotieteiden ja kasvatustieteiden maisteri.
Oulun kaupungin henkilöstöhallinnon työharjoitteluun voivat hakeutua yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat sekä toisen asteen opiskelijat.
Henkilöstöhallinnon tehtäviä ovat:
- palvelussuhde- ja palkitsemisasiat
- työhyvinvoinnin ja työkyvyn tukeminen
- työsuojelu ja -turvallisuus
- henkilöstösuunnittelu- ja raportointi
- yhteistoiminta
- rekrytoinnin kehittäminen ja tuki
- osaamisen kehittäminen, koulutusasiat
- työelämän juridiikka
Yhteyshenkilöt:
- Seija Soinsaari, kehittämispäällikkö (konsernihallinto)
- Noora Schroderus, henkilöstöpäällikkö (kaupunkiympäristöpalvelut)
- Marjo Immonen, henkilöstöasiantuntija (sivistys- ja kulttuuripalvelut)
Yhteystiedot ovat muotoa etunimi.sukunimi@ouka.fi
Viestintä
Kaupungin viestintä on viestinnän asiantuntija kaupungin toiminnan tukena. Viestinnän perustehtävä on edistää oululaisten hyvinvointia tarjoamalla tietoa kaupungin toiminnasta, palveluista, suunnitelmista ja päämääristä. Kaupunki viestii monikanavaisesti ja varmistaa viestien kulkemisen henkilöstön sekä kaupungin ja kaupunkilaisten kesken.
Sinun on mahdollista sijoittua viestinnän harjoitteluun erilaisiin viestinnän tehtäviin. Viestinnässä on töissä ihmisiä hyvin erilaisilla koulutus- ja kokemustaustoilla.
Viestinnän työharjoitteluun voivat hakeutua yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat sekä toisen asteen opiskelijat.
Viestinnän tehtäviä mm. ovat:
- kaupungin strateginen viestintä
- kaupungin toimialojen viestintä
- johdon viestintä
- brändinhallinta ja visuaalinen ilme
- digitaalinen viestintä
- työyhteisöviestintä
- markkinointiviestintä
- kriisiviestintä
Oulun kaupungin viestinnän periaatteet ja ohjeet on koottu viestinnän käsikirjaan.
Yhteyshenkilö:
- Tällä hetkellä viestinnässä ei ole avoimia harjoittelupaikkoja.
Tapahtumat
Olipa asiakkaalla valmis konsepti, vakiintunut tapahtuma tai idea uudesta tapahtumasta, tapahtumayksikkö auttaa maksutta kaikissa tapahtumajärjestämisen osa-alueissa. Tapahtumayksikkö edistää Oulun tapahtumallisuutta yhteistyökumppanien ja verkostojen kanssa. Lisäksi tavoitteena on elävöittää kaupunkia sidosryhmien kanssa järjestämällä Oulun Päivien, Oulun puistopiknikien ja Lumo-valofestivaalin kaltaisia kaikille avoimia tapahtumia.
Tapahtumayksikkö tarjoaa harjoittelupaikkoja korkeakouluopiskelijoille tapahtumatuotannon ja tapahtumaviestinnän tehtävissä. Tehtävät painottuvat kesäkuun alusta vuoden loppuun, jolloin tapahtumayksikön omat tuotannot pääosin toteutetaan. Harjoitteluun voivat hakea esimerkiksi tuottamisen, viestinnän, journalismin ja visuaalisen alan opiskelijat.
Harjoittelupaikkaa voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella ympäri vuoden. Harjoittelun yksityiskohdat sovitaan yksilöllisesti ajankohtaisten tarpeiden ja opiskelijan valmiuksien mukaan.
Yhteyshenkilö:
Jarkko Halunen, tapahtumapäällikkö, (etunimi.sukunimi@ouka.fi).
Digi ja ICT
Digi ja ICT -yksikkö koordinoi kaupungin palvelujen digitalisointia ja ICT-ratkaisujen hyödyntämistä. Lisäksi se vastaa kaupunkistrategian digitalisaatio-ohjelman valmistelusta ja kehityssalkun koordinoinnista. Päätehtäviensä toteuttamiseksi Digi ja ICT on määritellyt toimintamallit, joita kehitetään käytännön kokemusten ja asiakaspalautteiden pohjalta.
Ydintehtävät ovat
- Palvelujen digitalisoinnin edistäminen
- ICT-palvelujen järjestäminen
- Tietohallinto
- ICT-elinvoiman ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan edistäminen
Digi ja ICT suorittaa tehtäviään tiimeihin ja virtuaalitiimeihin ryhmittyneenä, jotta tehtävien hoitamisessa on aina käytettävissä asiantuntemusta laajasti ja kattavasti.
Yhteyshenkilö:
Satu Kantola, henkilöstöasiantuntija, (etunimi.sukunimi@ouka.fi).
Oulun Tilapalvelut -liikelaitos vastaa Oulun kaupungin toimitilojen hallintaan, hoitoon ja huoltoon, korjauksiin sekä vuokrauksiin liittyvistä tehtävistä.
Tilapalvelut myös rakennuttaa Oulun kaupungin tarvitsemat uudisrakennuskohteet. Tilapalvelujen ylläpitämiä toimitiloja ovat mm. koulut, päiväkodit, terveysasemat, kirjastot ja liikuntahallit. Tilapalvelut järjestää lisäksi ateria- ja puhtaanapitopalvelut, virastomestaripalvelut ja sisäliikuntapaikkojen hoitamisen kaupungin kohteisiin.
Lue lisää Tilapalveluiden toiminnasta Tilapalveluiden sivulta.
Harjoitteluun voivat hakeutua teknisen alan toisen asteen sekä korkeakoulujen opiskelijat.
Yhteyshenkilö:
Satu Kantola, henkilöstöasiantuntija (etunimi.sukunimi@ouka.fi.)