Oppilaskunta ja ympäristöraati
Pohjois-Ritaharjun koulussa toimii Osallisuus ja vaikuttaminen -tiimi, jota tuttavallisemmin kutsutaan oppilaskunnaksi. Siihen kuuluu yhteensä 24 oppilasjäsentä molemmista taloista. Kokoonnumme joka tiistai klo 9.30-10.00 Eveliina- ja Marjo-opettajien johdolla.
Oppilaskunnan tehtävänä on saada oppilaiden ääni kuuluviin kouluarjessa. Oppilaskunta voi järjestää esimerkiksi koko koulun tapahtumia, teemaviikkoja tai pistää pystyyn äänestyksen jostain asiasta.
Näkyvimmät oppilaskunnan järjestämät tapahtumat viime vuosina ovat olleet Halloween-juhlat lokakuussa ja vapputapahtuma huhti-toukokuun vaihteessa.
Ympäristöraati
Pohjois-Ritaharjun koulussa toimii ympäristöraati, johon kuuluu lapsia joka luokka-asteelta. Vuoden alussa raatilaiset valitaan luokissa tapahtuvan äänestyksen kautta. Raati kokoontuu yksi-kaksi kertaa kuukaudessa Katriina ja Heidi -opettajien johdolla. Raati ideoi ja järjestää tapahtumia, tempauksia, aamunavauksia ja teemaviikkoja. Raati jalkauttaa myös tietoa ja toimintaa luokkiin. Yhteistyötä tehdään lukuvuoden aikana oppilaskunnan ja muiden toimijoiden kanssa.
Meidän koulullamme toteutetaan osallistavaa ympäristökasvatusta Vihreä lippu- toiminnan kautta. Vihreä lippu on kestävän kehityksen ohjelma, jonka tavoitteena on tehdä ympäristötyötä näkyväksi koulumme arjessa. Tavoitteena on tarjota osallistumisen ja vaikuttamisen paikkoja lapsille kannustamalla toimintaan omassa koulussa ja lähiympäristössä ilon ja innostumisen kautta.
Vihreä lippu -toimintaa toteutetaan 1–2 vuoden mittaisissa projekteissa. Kun koulun projekti täyttää Vihreä lippu- toiminnan kriteerit, se palkitaan sertifikaatilla ja salkoon nostettavalla vihreällä lipulla. Tämän vuoden teemana toimii jätteiden kierrätys.