Asuntomessut Oulussa on saanut aurinkoisen alun
Messualueella on esillä monipuolisia ja kestäviä asumisen ratkaisuja, jotka houkuttelevat niin rakentajia ja sisustajia kuin kaupunkikehityksestä ja arkkitehtuurista kiinnostuneita. Oulun Asuntomessuilla korostuvat erityisesti keinot ja oivallukset, joilla pientaloasumista kehitetään entistä kestävämmäksi, yhteisöllisemmäksi ja elämänmuutoksia paremmin huomioivaksi.
”Kaunis messualue ja kiinnostavat talokohteet ovat keränneet kävijöiltä kiitosta. Myös Oulun uusi maamerkki, Hartaansilta, on saanut varauksettomasti myönteisen vastaanoton niin oululaisilta kuin ulkopaikkakuntalaisiltakin”, kertoo Asuntomessujen projektipäällikkö Hanna Mattila Oulun kaupungilta.
Alueen saavutettavuus on kerännyt kiitosta – lippukaupan kautta ostetun messulipun hintaan sisältyvä Oulun seudun liikenteen bussilippu on tehnyt vierailusta sujuvaa ja ympäristöystävällistä. Lue lisää OSL:n nettisivuilta. Pyöräilykaupunki Oulussa messujen pyöräparkki sijaitsee aivan pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä.
Luvassa lisää artisteja ja lasten ohjelmaa
Messualueella vietetään torstaisin artisti-iltoja. Esiintymässä ovat Stig 31. heinäkuuta, Yona 7. elokuuta ja Samuli Edelmann 17. elokuuta.
Lasten lauantaita vietetään 26. heinäkuuta ja 2. elokuuta, jolloin on luvassa erityistä ohjelmaa lapsille. Oulun esittelypisteeltä saa päivittäin suosittuja lasten messukarttoja, ja karttatehtävän tehneille lapsille on luvassa yllätys.
Oulu2026 –paviljonki tarjoilee viikoittain maistiaisia tulevan juhlavuoden ohjelmistosta. Tulossa on vielä ainakin nuorallatanssia, sanataidetta ja musiikkia.
Hartaanselänrannassa, suiston syleilyssä vietettävät Asuntomessut ovat kolmannet Asuntomessut Oulussa. Asuntomessut on pidetty aiemmin Niittyarossa 1976 ja Toppilansaaressa 2005.
Asuntomessut jatkuvat sunnuntaihin 17. elokuuta saakka. Tapahtuman pääportti sijaitsee osoitteessa Lipporannantie 6. Tervetuloa tutustumaan tulevaisuuden kaupunkiasumiseen Oulussa!
Lisätietoa ja liput osoitteesta: www.asuntomessut.fi/oulu-2025