Hupisaarten kaupunginpuisto voitti kolmannen kerran Green Flag Award -palkinnon
Oulun kaupungin Hupisaarten kaupunginpuisto voitti kolmannen kerran Green Flag Award- palkinnon. Hupisaarten kaupunginpuisto vakuutti tuomarit jälleen monipuolisuudellaan ja laadukkaalla kunnossapidollaan.
Hupisaarten puistoa kehuttiin monimuotoiseksi, kauniiksi ja viihtyisäksi. Lisäksi puistossa on paljon palveluja, kuten leikkipuisto, kesäkahviloita, kasvihuone, ruusutarha, grillauspaikka sekä teatteri. Puistossa voi viettää aikaa monella eri tavalla ja se toimiikin yhteisöllisesti kaupunkilaisten olohuoneena. Tuomaristo oli erityisen vaikuttunut alueen hyväkuntoisista istutusalueista, monipuolisesta kasvillisuudesta sekä arvokkaasta puroverkostosta. Lisäksi arvostettiin kunnossapidon suunnitelmallisuutta ja laatua.
Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi kansainvälisesti Iso-Britannian ympäristöhyväntekeväisyysjärjestö Keep Britain Tidy, Suomessa Viherympäristöliitto ry. Tunnuksen voittaneiden viheralueiden määrä jatkoi kasvuaan edellisestä vuodesta ja on nyt Suomen Green Flag Award -historian suurin.