Joen yli menee silta, taustalla meri. Taivaalla valkoisia pilven haituvia.

Puhtaan ilman päivää vietetään 7.9. – Oulussa Euroopan kaupungeista puhtainta ilmaa

03.09.2025

Kansainvälistä puhtaan ilman päivää vietetään sunnuntaina 7. syyskuuta. YK:n yleiskokouksen nimittämän päivän tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta ilmanlaadusta sekä kannustaa tekoihin sen parantamiseksi. Puhdas ilma on tärkeää ihmisten terveydelle ja elämälle.

Oululaisilla on aihetta iloon, sillä Oulussa on Euroopan kaupungeista puhtainta ilmaa. Tämä selviää Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) ilmanlaadun vertailusta, jossa kaupungit listattiin puhtaimmasta saastuneimpaan epäpuhtauksiin liittyvän kuolleisuusriskin mukaan. Tarkastelussa oli kaupungit, joissa asukkaita on yli 50 000. Tutkimuksessa käytetyt tiedot olivat kahden viimeisen kalenterivuoden ajalta. Tarkastele miten muut Suomen ja Pohjoismaiden kaupungit pärjäsivät vertailussa (in English).

Oulussa ilmanlaatua tarkkaillaan yhteensä kolmella mittausasemalla keskustassa, Pyykösjärvellä ja Nokelassa. Ajantasaisen tunneittain päivittyvän tiedon ilmanlaadusta Oulussa ja muualla Suomessa näet ilmanlaatu.fi -sivustolta. Lisätietoja Oulun ilmanlaadun tarkkailusta löydät kaupungin verkkosivuilta.