Kesäilta Ainolanpuistossa

Tule mukaan päättämään, mitä Oulun kaupunki toteuttaa 240 000 eurolla - Äänestä osallistuvassa budjetoinnissa

28.04.2025

Oululaiset pääsevät nyt äänestämään suosikkejaan Oulun kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa. Äänestettävänä on 61 oululaisten ideoista laadittua ehdotusta. Niitä voi äänestää kolmen viikon ajan 28.4.18.5.2025 Osallistu Oulu-sivustolla (osallistu.ouka.fi). 

Äänestyksessä on mukana monipuolisesti erilaisia ehdotuksia, jotka sijoittuvat laajasti eri puolille kaupunkia ja myös eri ikäisille suunnattuna. 

“Kannustan kaikkia tutustumaan, mitä kaikkia ehdotuksia äänestettävänä on. Mukana on vanhoja tuttuja, mutta myös kokonaan uusia ja yllättäviäkin ehdotuksia. Jokainen löytää ehdotuksista varmasti jotain, mille haluaa antaa äänensä”, Oulun kaupungin vuorovaikutussuunnittelija Anne Kippola-Rinne avaa.

Äänestäminen tapahtuu Osallistu Oulu -sivustolla 

Äänestää voivat kaikki oululaiset yläkouluikäisistä alkaen. Jokainen voi äänestää enintään kahdeksaa haluamaansa ehdotusta. Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ehdotukset, jotka mahtuvat 240 000 euron budjettiin. 

Äänestäminen tapahtuu sähköisesti tunnistautumalla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Oulun kaupungin koulujen oppilaat voivat äänestää myös koulutyössään käyttämillään tunnuksilla. Äänestää voi myös englannin kielellä. 

Tarkemmat äänestysohjeet ovat Osallistu Oulu-sivustolla. Sivustolta löydät myös yhteystiedot, joihin voit olla yhteydessä, jos sinulla on kysymyksiä äänestyksestä tai sivuston käytöstä.

Kaupunki vastasi kaikkiin ideoihin 

Oululaiset ideoivat tammikuussa, miten kaupungin tulisi käyttää 240 000 euroa. Sen jälkeen kaikki ideat käytiin läpi kaupungin eri toimialojen ja asiantuntijoiden kanssa. Toteuttamiskelpoiset osallistuvan budjetoinnin kriteereihin sopivat ideat muokattiin äänestykseen sopiviksi. 

Myös ne ideat, jotka eivät tällä kertaa edenneet äänestykseen, on käsitelty ja huomioitu – kaupunki on vastannut niihin yksitellen Osallistu Oulu -sivustolla.

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.

Asukkaiden ideoita on toteutettu oululaisten iloksi jo yli puolella miljoonalla eurolla vuodesta 2018 lähtien.