Yli 75-vuotiaiden aurausvallien poisto on alkanut
25.11.2025
Lumisateet ovat saapuneet, ja Oulussa on alkanut palvelu, jossa yli 75-vuotiaiden omakotitalo- ja paritaloasukkaiden ajoneuvoliittymien aurausvallit poistetaan.
Olemme saaneet jonkin verran palautetta palvelusta, ja tähän koostamme muutamia huomioitavia seikkoja. Kerrothan näistä omalle läheisellesi, jos hän kuuluu palvelun piiriin, kiitos!
- Auraus koskee ainoastaan ajoneuvoliittymään kadulta kertynyttä aurausvallia.
- Talvikaudella 2025–2026 palvelun saavat ne omakoti- ja paritalokiinteistöt, joiden kaikki asukkaat ovat täyttäneet 75 vuotta ennen vuoden 2025 loppua.
- Aurauskone ei siis puhdista koko liittymää tai pihaa. Asukkaillekin jää lapiohommia.
- Urakoitsijoiden työtavat ovat erilaisia. Jotkut poistavat vallin katua auratessaan ja toisissa paikoissa vallin poistaa perässä tuleva erillinen kone. Jälkimmäinen tapa ei ole yhtä nopea kuin ensimmäinen tapa, joten työn tekeminen kestää aikansa. Työtapa voi myös muuttua talven aikana.
- Joskus vallia ei ole aurattu aivan tarkalleen tunnin sisällä, vaan reilussa tunnissa.
- Uuden palvelun alkuvaiheessa auraajalle voi sattua unohduksia tai hän voi puhdistaakin väärän liittymän. Pahoittelemme tätä ja kiitämme kärsivällisyydestä!
- Jos haluat antaa palautetta auraamattomasta vallista palautepalvelussa, muistathan kirjata palautteeseen nimesi ja palvelun saajan osoite, muutoin emme voi tietää, mistä osoitteesta palaute tuli.