Kansainvälisyys
Aseman koulun kansainvälisyyssuunnitelma
Pyrimme kasvattamaan kaikkia ihmisiä arvostavia, tasa-arvoa kunnioittavia ja kansainvälisyyteen myönteisesti suhtautuvia oppilaita, jotka ymmärtävät oman maamme kulttuurin arvon lisäksi myös muiden kansojen ja kulttuureiden arvon. Oppilaat tutustuvat eri kulttuureihin lähinnä eri oppiaineiden kautta, mutta teemme myös yhteistyötä ulkomaisten koulujen kanssa kansainvälisten projektien merkeissä. Tavoitteenamme on luoda mahdollisimman hyvä pohja kielitaidon kehittämiselle yläkoulussa ja toisella asteella sekä ohjata oppilaita käyttämään opiskelemaansa vierasta kieltä rohkeasti kommunikoinnin välineenä niin kouluumme eri kulttuureista tulevien vieraiden kanssa kuin muissakin mahdollisissa kanssakäymistilanteissa ulkomaalaisten kanssa.
Vietämme koulussamme myös kansainvälisiä juhlia ja teemapäiviä, kuten Halloween, Valentine’s Day ja Eurooppa-päivä.
Pyrimme tuomaan kansainvälisyyttä enenevässä määrin esille koulun toiminnassa. Uusi opetussuunnitelma ja Oulun kaupungin opetustoimen kansainvälisyysstrategia velvoittavat ja antavat siihen mahdollisuuden kaikissa oppiaineissa. Tavoitteenamme on saada KV-toimintamme konkreettiseksi osaksi koulutyötä ja osallistamme kaikkia oppilaita mukaan kansainväliseen toimintaan mahdollisuuksien mukaan.
KIELET
A1 -kieli eli peruskoulun ensimmäinen vieras kieli alkaa 1. luokalla ja sen opetus jatkuu koko peruskoulun ajan. Oppilas valitsee kielen koulunsa tarjoamista kielivaihtoehdoista.
Kaikilla perusasteen kouluilla tarjotaan vapaaehtoista, toista vierasta kieltä (A2-kieli), jonka opetus aloitetaan neljännellä luokalla. Kieliryhmän syntyminen edellyttää, että vähintään 12 oppilasta on valinnut saman kielen. Aloitettuaan A2-kielen opinnot oppilas jatkaa niitä koko peruskoulun ajan, mutta käy ko. kielen tunneilla mahdollisesti toisessa koulussa.
B1 - kieli on toinen kotimainen kieli eli ruotsi, joka alkaa 6. luokalla ellei oppilas ole valinnut sitä jo A2-kielenä. Ruotsin opetus jatkuu peruskoulun loppuun saakka.
B2 – kieli on valinnainen vieras kieli, joka alkaa 8. luokalla ja jatkuu 9. luokan loppuun asti. B2 – kieli on valinnan mukaan espanja, ranska, saksa, venäjä, italia tai jokin muu kieli.
Lukuvuonna 2025–2026 Aseman koulussa opetettavat kielet:
A1-kieli englanti
B1-kieli ruotsi
Lisätietoa kielten opetuksesta löytyy Oulun kaupungin opetustoimen portaalista.
Kielten hakujen tulleessa ajankohtaiseksi, niistä ilmoitetaan erikseen Wilman välityksellä.
Aseman koulun kansainvälinen toiminta
Lukuvuonna 2023–2024 meillä on vieraillut konsertoimassa mm. alkujaan yhdysvaltalainen, mutta nykyisin Oulussa asuva muusikko Brent Cassidy esittelemässä Irlannin musiikkia ja kulttuuria sekä yhdysvaltalainen suomalaisia sukujuuria omaava muusikko, laulaja ja lauluntekijä Steven Solkela, joka esitti amerikkalaista ja suomalaista musiikkia yhdessä laulaja Amy Petersonin kanssa.
Lukuvuonna 2024–2025 meillä oli ilo isännöidä syyskuussa kolmen päivän ajan kiinalaista vierailijaryhmää Shanghaista. Mukana oli 14 oppilasta ja kolme opettajaa. Ryhmä saapui meille Oulun kaupungin sivistystoimen hankkeen kautta.
Lukuvuonna 2025–2026 saimme syyskuussa neljän päivän ajaksi vieraaksemme 13 kiinalaisen oppilaan ja 3 opettajan ryhmän Oulun ystävyyskaupungista Hangzhousta, joten tämäkin ryhmä saapui meille Oulun kaupungin sivistystoimen yhteistyöhankkeen puitteissa.
Lukuvuonna 2024-2025 haimme ensimmäistä kertaa Erasmus+ KA1- hankerahoitusta opetushenkilökunnan kouluttautumiseen (Job Shadowing) ja hakemus hyväksyttiin. Lukuvuonna 25-26 koulumme on mukana Erasmus+ -hankkeessa. Syyslomaviikolla 43 viisi koulumme opettajaa ja rehtori vierailivat Erasmus + -hankkeen tuella Varsovalaisessa koulussa tutustumassa opetusmetodeihin, taiteen yhdistämiseen eri oppiaineisiin, erilaisten laitteiden hyödyntämiseen opetuksessa (STEAM) ja englannin kielen opetukseen. Vierailu oli antoisa ja meillä on alustavana suunnitelmana saada vastavierailu koulullemme ensi keväänä.
Vuodesta 2023 alkaen olemme tehneet yhteistyötä Oulun yliopiston tutkijoiden kanssa osana Kiiminkijoki- STEAM -kokonaisuuttamme. Tutkimusryhmässä on mukana tutkijoita mm. Saksasta. Järjestämme 4.–6. - luokkien oppilaille vuosittain useita ns. RIVER DAY – päiviä, jolloin oppilaat pääsevät työskentelemään tutkijoiden kanssa Kiiminkijoella.
Toteutamme kotikansainvälisyyttä ja vastaanotamme mielellämme ulkomaalaisia vieraita koulullemme.