Aiemmat projektit

Koulumme on osallistunut useisiin kansainvälisiin hankkeisiin viime aikoina. 

ERASMUS+  KA1 projekti 2022-2024

"EU lähelle lukiolaisen arkea"

Hankkeen tavoitteena on syventää henkilökunnan osaamista tiimioppimisen pedagogisista menetelmistä. Kaikki lukiomme opiskelijat opiskelevat tiimijakson kahdeksan viikon Euroopan Unioni aiheisen opintokokonaisuuden, jossa saman teeman ympärillä opiskellaan viiden oppiaineen sisältöjä. Hankkeessa opettajat laajentavat osaamistaan Euroopan unioniin, demokratiaan, yrittäjyyskasvatukseen, tiimioppimiseen liittyvällä osaamisella. Tavoitteena on saada vahvempaa ainerajat ylittävää osaamista tiimijaksolle ja tiimioppimisen osaamista lisää kaikkiin oppiaineisiin. 

Hankkeessa halutaan kannustaa opiskelijoita pienten kielien opiskeluun ja keskitymme tässä hankkeessa ranskan kieleen ja kulttuuriin. Yhteistyökoulunamme on pariisilainen lukio Lycee International de l´est parisien. Kaksikymmentä ranskan kielen ja tiimijakson opiskelijaa toteuttivat opintomatkan Pariisiin 22-26.5.2023. Opiskelijat toteuttivat matkalla paikallisen lukion opiskelijoiden kanssa Radio LIEP-projektin, eli livenä radiolähetyksen  ranskalaiseen kulttuuriin liittyvistä suomalaisopiskelijoiden ennakko-oletuksista. Opiskelijat osallistuivat myös yhteiskuntaopin tunnille ja siellä paikallisten opiskelijoiden kanssa he tekivät ja esittivät tiimeittäin esitelmät Euroopan unionin toiminnasta. 

Yrittäjyyttä ja Euroopan Unionin mahdollisuuksia tuodaan esiin yhteistyöyrityksemme Kontio Pron kanssa sekä Oulussa että Ranskassa.

ERASMUS+ KA1 projekti 2018-2020

"Proficiency through dialogue"

Kaksivuotisen Proficiency Through Dialogue-projektin tavoitteena oli monipuolistaa ja syventää koulumme opettajien osaamista vastaamaan yhä paremmin jatkuvasti uudistuvan lukion vaatimuksiin. Kiimingin lukion opettajia osallistui projektin aikana lyhytkestoisiin kouluttautumisiin ulkomailla.  Kansainvälisistä koulutuksista haettiin esimerkiksi lukiossamme toteutettavaan tiimioppimisjaksoon uusia näkökulmia ja mahdollisesti myös yhteistyökouluja. Tavoitteena oli saada henkilökunnalle entistä vahvempaa kansainvälistä osaamista ja kulttuurintuntemusta ja tuoda hankittua osaamista myös muille alueen kouluille.  Projektin tavoitteena oli, että lukiomme pystyy ohjaamaan opiskelijoita yhä paremmin kansainvälistyvän ja globalisoituvan maailman haasteisiin.

ERASMUS+KA2 projekti 2017-2019

"EMBRACE"

"Embrace" oli kolmivuotinen Erasmus+projekti, jossa tarkoituksena oli kehittää Kiimingin lukion toimintaa tutustumalla muiden Euroopan maiden koulutusjärjestelmiin vertailemalla ja vaihtamalla hyviä käytänteitä ja työskentelemällä yhteisten aiheiden kanssa. Projektissa olivat mukana lukiomme opetushenkilöstö ja opiskelijat. Embrace-projektissa kumppanuusmaita olivat Englanti, Puola, Espanja, Kroatia ja Portugali. Teemat projektissa liittyvät aktiiviseen ja hyvään kansalaisuuteen, maailmankansalaisuuteen ja kansainvälisyyskasvatukseen.

Funded by Erasmus+