Mainoskuva, tontin täydeltä - kasvunvaraa

Palvelemme kaikkia kaupan alan toimijoita

Kaupalliset palvelut sijoitetaan Oulussa mahdollisimman hyvin saavutettaville alueille. Oulusta löytyy kaupalliseen toimintaan kaavoitettuja liiketontteja, jotka ovat valmiiksi kunnallistekniikan piirissä.  Autamme yritystäsi löytämään Oulusta juuri kyseistä toimintaa ja kaupan alaa parhaiten palvelevan tontin.

Jos näköpiirissä on isompaa kasvua, pyrimme turvaamaan mahdollisuuden tontin tulevaan laajentamiseen. Tarjoamme yrityksille edullisia ja pitkäaikaisia maanvuokrasopimuksia ja tontin voi rakentamisen jälkeen pääsääntöisesti myös ostaa omakseen. 

 

Tutkimuksen ja tuotekehityksen edelläkävijä

Oulussa on luotu määrätietoisesti edellytyksiä oppilaitosten ja yritysten yhteistyölle. Uudesta Linnanmaan korkeakoulu- ja innovaatiokampuksesta syntyy Pohjois-Suomeen mittava koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen keskittymä. Uusi kampus aloittaa vuonna 2020 Oulun ammattikorkeakoulun siirtyessä Linnanmaalle. Samalla mahdollistetaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen (R&D) keskittyvien yritysten sijoittuminen kampukselle.

Jo nyt on mahdollista hakea tontteja Linnanmaalta. Teknologiakylän tontit on varattu tuotannon ja tekniikan kehittämistoimintaan. 

Niin Linnanmaa ja Ritaharju kuin eteläisessä Oulussa sijaitseva Metsokangaskin sijaitsevat logistisesti parhaalla mahdollisella paikalla nelostien varressa. Näiltä alueilta löytyy valmiiksi kaavoitettuja ja kunnallistekniikan piirissä olevia tontteja yrityksille, jotka tarvitsevat suuria toimisto- ja toimitiloja.

Yhdyskunta- ja
ympäristöpalvelut

Käyntiosoite
Solistinkatu 2, 90140 Oulu

Postiosoite
PL 32, 90015 Oulun kaupunki

Yritystontit

Jukka Kangas
p. 044 703 2366
jukka.kangas@ouka.fi

Pia Kangaskorte
p. 044 703 2224
pia.kangaskorte@ouka.fi

Pirjo Siermala
p. 040 575 8082
pirjo.siermala@ouka.fi

Kaija Puhakka
p. 044 703 2301
kaija.puhakka@ouka.fi

Sähköposti
tonttipalvelut(at)ouka.fi

Anna palautetta