Yritysyhteistyö ja kehittäminen

Mistä syntyy hyvä kaupunki?

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Oulu on ensiluokkainen toimintaympäristö yrityksille. Kaupunkiin on rakentunut monipuolinen ja laaja ekosysteemi, joka tarjoaa vahvan alustan yritysten kasvulle ja menestykselle. Tavoitteena on luoda Hiukkavaarasta Oulun osaamisen kansainvälisen tason näyteikkuna, uuden liiketoiminnan koe- ja testausympäristö sekä soveltavan langattoman radioteknologian ja järjestelmien ja liiketoiminnan kehitysympäristö. Hiukkavaara voi tarjota yrityksille alustan pilotoida ja kehittää  tarjoamiaan ratkaisuja aidossa ympäristössä. Nämä ratkaisut voivat liittyä niin ympäristö- kuin energiatehokkuuden parantamiseen tai älykkäisiin palveluihin liittyen erilaisiin mittauksiin, monitorointiin, optimointiin ja ohjauksiin mm. valaistuksessa, hälytysjärjestelmissä tai valvonnassa tai muihin langattoman teknologian soveltamisen uusiin mahdollisuuksiin asuin- ja työpaikkaympäristössä. Hiukkavaara tukee osaltaan uusien liiketoimintamahdollisuuksien ennakointia. Yhteistyön avulla edesautetaan alueen elinkeinoelämän kehittämistä ja uuden liiketoiminnan syntyä. Päätoimialat kehitystyössä ovat arktinen rakentaminen, ICT, RadioCity 2020 ja Cleantech.
BusinessOulu

Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaavoitus

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2, Oulu
  • Postiosoite postal Kirjaamo, PL 71
    90015 Oulun kaupunki
  • Puhelin Asemakaava-arkkitehti
    Leena Kallioniemi work
    044 703 2425
  • Sähköposti
Tiedot esitetään hCard-muodossa.