Ylioppilaan puhe 2.6.2018 / Emma Tervonen

Arvoisat opettajat, riemuylioppilaat, hyvä juhlayleisö ja te upeat uudet ylioppilaat

 

Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut paljon hyvää, mutta myös niitä huonoja hetkiä on ollut. Välillä usko meinasi loppua, varsinkin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessa. Luovuttaminen kävi useaan otteeseen mielessä, mutta tänään se kaikki tehty työ sai arvoisensa päätöksen ja saimme painaa lakit päähämme.

 

Mitä sitten nämä lukiovuodet ovat pitäneet sisällään? Päällimmäisenä mieleeni on jäänyt ihan ensimmäinen päivä, kun en ryhmästäni ketään tuntenut, mutta päivän päätteeksi kotimatkallekin löytyi jo seuraa. Ensimmäiseltä matikan kurssilta on jäänyt mieleen, kuinka tyttöjen kanssa aloimme jo suunnitella wanhojen tansseja. Ei kai koskaan voi olla liian aikaisessa?

 

Anteeksi Jaana, kun keskittymisemme ei riittänyt matikkaan vaan ajatukset olivat jo puolentoista vuoden päässä. Oikeastaan kiitos ja anteeksi kaikille opettajille, jotka jaksoivat uskoa meihin, vaikka keskittymisemme tunneilla olikin silloin tällöin melko huonoa tai oikeastaan sitä ei ollut ollenkaan.

 

Wanhojen tansseja todella alettiin odottaa heti lukion alussa ja kyllähän se aivan mahtava päivä lopulta olikin. Toki mekko kiristi, oli liian pitkä, ja kaatuakin siellä kerkesin. Silti muistelen lämmöllä sitä päivää, sillä se pukuloisto ja yhtenäisyys olivat upeaa. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen vastoinkäymisistä huolimatta. Ja me jopa opimme ne tanssit.

 

Abivuosi on tietenkin jäänyt päällimmäisenä mieleen. Kirjoituksista stressattiin, tosin vasta penkkareiden ja abiristeilyn jälkeen. Ne olivat mahtavia kokemuksia ja yhdessäoloa meidän ihanien abien sekä ryhmänohjaajien Ninan, Väiskin ja Perungan kanssa.

 

Sain suuren kunnian osallistua vuosikirjan tekoon tänä vuonna. Pääsin haastattelemaan koulumme 60-vuotisjuhlassa entisiä Laanilan opiskelijoita ja opettajia. Oli hienoa nähdä, kuinka lämmöllä he muistelivat lukioamme ja sen väkeä. Myös riemuylioppilaiden haastattelusta huokui se rakkaus kouluamme kohtaan.

 

Jos riemuylioppilaat sanovat, että aikoinaan rehtori Aune Parviainen piti Laanilaa lapsenaan, niin voi juhlien perusteella sanoa, että Timo-rehtori pitää sitä Parviaisen jalanjäljissä lapsenlapsenaan. Timo teki valtaisan työn juhlien eteen ja hän piti meistä hyvää huolta muutenkin koko kolmen vuoden ajan. Toivon, että koulu on vielä 50 vuodenkin päästä pystyssä, kun meistä tämän kevään ylioppilaista tulee riemuylioppilaita. Sehän on vuonna 2068 eli ei kovin pitkä aika enää!

 

Osaltani haluan kiittää Timoa koulun asioiden hoitamisesta ja jopa opetuksesta. Teitä ihania opettajia, ilman teitä emme olisi nyt tässä. Te jaksoitte tsempata ja opettaa meitä ja annoitte loistavan pohjan tulevaisuutta varten, jonne meidän täytyy suunnata katseemme juhlimisemme jälkeen. Tulevaisuudessa tulemme varmasti törmäämään ja Marjon sanoin halataan, kun tavataan. Kiitos ryhmänohjaajillemme, jotka varmistitte, että ne kaikki 75 kurssia tulevat täyteen. Kiitos myös muulle koulun henkilökunnalle, kun olette tsempanneet meitä

 

Mutta erityiskiitoksen ansaitsette te uudet ylioppilaat. Me kävimme tämän matkan yhdessä ja selvisimme siitä. Ilman teitä kouluun ei olisi jaksanut herätä joka aamu. Tai no, en kyllä jaksanut siltikään. Olen kuitenkin saanut monista teistä ikuisia ystäviä ja toivon, että jokainen teistä on kokenut täällä mahtavia hetkiä. Lämmöllä muistellaan näitä kolmea vuotta, jotka ovat yllättävän nopeasti tulleet päätökseen.

 

Arvoisat ylioppilaat, muistakaa antaa kiitos niille, jotka mahdollistavat juhlapäivän riemun ja yhdessäolon eli läheisillenne. Kiitän jo siis nyt omiani.

 

Kiitos!