Ajankohtaista

< Takaisin

Koulukyyditys Oulunsuun koululle (lukuvuosi 2023-2024)

Lintulammen koulun väistövuoden koulukuljetustiedote lukuvuodelle 2023-2024

Lintulammen koulun 1.-3. luokkien oppilaat kuljetetaan kouluun väistössä olon ajaksi 10.8.2023 alkaen. Takaisinmuutto Lintulammen peruskorjattuun kouluun tapahtuu syysloman jälkeen. Väistökoulumme on Oulunsuun koulu osoitteessa Aapistie 4 90220 Oulu. Oppilaat saavat omalta opettajaltaan heitä koskevan kuljetusaikataulun lukujärjestyksensä yhteydessä. Opettajat lähettävät oppilailleen Wilmaviestillä kuljetusajat ensimmäisille päiville elokuussa ennen koulun alkua. Mikäli ette ole saaneet opettajalta kyytiaikatauluja lapsellenne 9.8. mennessä, pyydän teitä olemaan yhteydessä rehtoriin.

Oppilaat kuljetetaan yhdellä samaa reittiä kulkevalla Pohjolan matka-linja-autolla. Linja-auto on merkitty koulukuljetusmerkillä. Pysäkkeinä toimivat valitut joukkoliikennepysäkit.

Oppilaiden noutopysäkkejä on neljä kappaletta. Muilta reitillä olevilta pysäkeiltä ei pääse koulubussin kyytiin. Lukujärjestykseen merkattu kuljetusaika on aika, jolloin linja-auto lähtee ensimmäiseltä pysäkiltään aamulla Mäntylästä ja iltapäivällä Oulunsuun koulun pihasta.

Kuljetuksesta johtuen oppilaille saattaa tulla odotusaikoja ennen koulun alkua tai koulun päätyttyä ennen kuin kuljetus lähtee. Koululla järjestetään pihavalvontaa odotusajoille.

Linja-automatkoilla ei ole koulun puolesta valvontaa. Teemme asukasyhdistys Välkkeen kanssa yhteistyötä koulujen alkaessa ja heiltä saamme koulun alkuun pysäkeille aikuisia turvaamaan koulutietä huomioliivit yllään.

Koulukyyditys on laskettu tarkkaan mukailemaan oppilaiden lukujärjestyksiä. Yhteen kuljetukseen mahtuu 60 oppilasta. On ensiarvoisen tärkeää, että oppilas kulkee juuri sillä vuorolla, mikä hänen lukujärjestykseensä on merkitty.

Linja-auto tuo oppilaat Oulunsuun koulun edessä olevalle pysäkille. Pysäkki toimii myös koulupäivän jälkeen kotiinlähtöpysäkkinä. Opettajat ovat vastassa oppilaitaan päätepysäkillä ensimmäisinä koulupäivinä. Opettajat myös saattavat oppilaat pysäkille ensimmäisinä päivinä koulupäivän päätyttyä.

Mikäli lapsenne haluaa kulkea koulumatkojansa myös pyöräillen, vanhemmat ilmoittavat asiasta kirjallisesti opettajalle Wilman välityksellä. 

Koulun pihalla on pyöräparkki perinteisillä pyörätelineillä. Pyörät säilytetään kouluaidan sisäpuolella. Mikäli kulkuvälineenä on skuutti tai muu sellainen, lukitus tulee miettiä, koska kulkuvälineitä ei tuoda koulun sisälle.

 

Aamupäivän lähtöajat Mäntylä P pysäkiltä: 7.50, 8.25, 8.55 ja 9.30

Iltapäivän lähtöajat Oulunsuun koululta: 12.10, 12.40, 13.20, 13.50, 14.20 ja 15.55

Kuljetusaikatauluissa voi olla viivästyksiä, esim. liikenneruuhkasta johtuen.

 

Seuraavassa on muutamia tärkeitä asioita, joita on hyvä käydä kotona läpi ennen koulun alkua.

Karttaan on merkattu aamun menopysäkit sinisellä värillä. Iltapäivän paluupysäkit on merkattu keltaisella värillä. Kartasta näette myös pysäkistä käytetyn nimen.

Kuva koulukyytibussista ja pysäkin tunnus

 

 

 

Jakolinkki