Asukasillat

Kaupunki pyrkii tavoittamaan kuntalaisia yhteiskunnalliseen, rakentavaan keskusteluun ja mukaan toteuttamaan yhteisiä tavoitteita – tekemään yhdessä Oulusta tulevaisuuden kaupunkia. 

Tule mukaan asukasiltoihin keskustelemaan ja vaikuttamaan omaa aluettasi ja koko kaupunkia koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Ajankohtaiset asiat voivat liittyä esimerkiksi asuinalueen välittävään toimintakulttuuriin, turvallisuuteen, viihtyisyyteen sekä yhteisiin tapahtumiin.

Kaikille avoimiin asukasiltoihin ovat tervetulleita kaikki alueen asioista kiinnostuneet asukkaat, yhdistykset, luottamushenkilöt sekä julkisten ja yksityisten palveluiden järjestäjät. Asukasiltojen sisällöt suunnitellaan yhdessä alueen asukkaiden ja eri toimijoiden kanssa.

Kaupunki tukee asukkaiden ehdottamien kaupungin kehittämisideoiden edistämistä ja toteuttamista. 

Voit osallistua keskusteluun myös Otakantaa.fi-palvelussa.

 

Asukasillat uudistuvat 2023

Asukasiltojen konseptia uudistetaan Oulun kaupungin yhteisötoiminnassa parhaillaan. Uudistus julkistetaan vuoden 2023 aikana, jolloin asiasta kerrotaan yhteisötoiminnan verkkosivuilla asukasillat- sekä ajankohtaiset-osiossa.