Kilpailutyöt

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjesti suunnittelukilpailun yhteistyössä Lappset Group Oy:n kanssa. Ideakilpailu suunnattiin maisema- ja miljöösuunnittelun sekä maisema-arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa ja Virossa.

Kiiminkipuiston ideakilpailun tavoitteet

Suunnittelun lähtökohtana on ollut kehittää alueesta ympärivuotinen toimintapuisto kaikenikäisille. Puistosta tavoitellaan korkeatasoista ja viihtyisää aluetta, jossa liikuntapalvelut ovat monipuoliset ja huomioivat eri käyttäjäryhmät.

Alueen toimintoja on saanut muokata ja kehittää, mutta pesäpallo- ja jalkapallokentät on tarkoitus säilyttää nykyisellä sijainnillaan. Alueelle oli toiveena uusi keskusleikkipuisto ja ulkoilureitti, joka voisi toimia talvella hiihtolatuna. Pyöräpysäköintiä tuli lisätä alueelle nykyistä enemmän. Suunnittelussa tuli kiinnittää huomiota mm. sisäänkäyntien kutsuvuuteen ja reittien turvallisuuteen. Erityisesti ideoinnissa on toivottu kiinnitettävän huomiota puiston talvikäyttöön. 

Ideakilpailun tulokset

Tasokkaan kilpailun voittajatyöt olivat kaikki Hämeen ammattikorkeakoulusta maisemasuunnittelun opiskelijoiden käsialaa.

  1. Palkinto: Hilpakka,  Teo Rinne ja Emmiina Taivassalo
  2. Palkinto: Spektri, Daniel Falck, Sanna Kuula ja Anna-Maria Rajala
  3. Palkinto: Polar Wave, Eero Kaitainen, Annakaisa Mättö ja Ilona Rantola.

Yleisöäänestys: Hilpakka,  Teo Rinne ja Emmiina Taivassalo

Varjoraadin valinta: Polar Wave, Eero Kaitainen, Annakaisa Mättö ja Ilona Rantola.

Lunastus: The Code of Kiiminki, jonka olivat laatineet hollantilaisopiskelijat Myrthe Heijstek, Madelon van Winden, Maxime Thenu ja saksalainen Geraldine Bechstein.

Kiiminkipuiston ideakilpailun työt 

Kilpailutyö 360 (pdf) - 360°  (pdf)

- Hilpakka (pdf)

 Jääkauden jäljet (pdf)

- Kimallus (pdf)

- Leiki - liiku - elä (pdf)

- Meidän metsämme (pdf)

- Picnic active park (pdf)

- Polar wave (pdf)

- Spektri (pdf)

- Sydän (pdf)

- Code of Kiiminki (pdf)