Koutuanjärven tuulivoima-alueen osayleiskaava
Yli-Iin Koutuanjärven alueelle on käynnistynyt tuulivoimaosayleiskaavan laadinta Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan päätöksellä 28.1.2025. Metsähallitus Kiinteistökehitys suunnittelee Koutuanjärven alueelle enintään 23 tuulivoimalan rakentamista. Suunnittelualue sijoittuu lähimmillään noin 10 kilometrin etäisyydelle Yli-Iin taajamasta koilliseen ja noin 4 kilometrin etäisyydelle Pudasjärven kuntarajasta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 3000 hehtaaria.
Hanke tulee vireille ja julkisesti nähtäville osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä ympäristövaikutusten arviointisuunnitelman valmistuttua arviolta vuonna 2025.
Eteneminen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Valmisteluvaihe
Ehdotusvaihe
Hyväksymisvaihe
Tullut voimaan
Energiahankkeet
Lisätietoja uusiutuvien energiamuotojen, kuten tuuli- ja aurinkovoiman edistämistä ja ohjauksesta, Oulun kaupungin Energiahankkeet-sivuilta.