Maksuton Pelasta Perämeri -päivä Kuusisaaressa 28. elokuuta klo 12-19
Pelasta Perämeri -päivän maksutonta tapahtumaa vietetään toistamiseen Oulun Kuusisaaressa Itämeri-päivänä torstaina 28.8.2025 klo 12–19. Ohjelmassa on muun muassa työpajoja, musiikkia, tanssia sekä kirjailijatunti. Tapahtuman yhteydessä esitetään Valveella kaksi ilmaisnäytöstä Minun Mereni -elokuvasta.
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Sen tavoitteena on juhlistaa merta sekä lisätä tietoisuutta sen tilasta.
Työpajoissa on tarjolla muun muassa kalaisia maistiaisia, kalankäsittelynäytöksiä ja tietoa lähikalasta, vesijalanjälkilaskuri ja vieraslajitunnistusta, poistettujen kalastusvälineiden keräys, mahanpuruja muovista -kampanja, merilajien tunnistusta sekä Perämeren kuntien ja matkailukohteiden esittelyä.
Tapahtuman avaa Martinniemen päiväkodin Lehtipuut-ryhmä, joka esittää tekemänsä Perämeri-laulun. Avauspuheenvuoron pitää kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lauri Nikula. Lavalla nähdään myös sri lankalaista tanssia, musiikkiesityksiä, puheenvuoroja sekä kirjailijatunti, jossa Perämeren alueen kirjailijat esittelevät teoksiaan. Illan päättää The Southgates -bändi.
Tapahtumaan liittyen näytetään kaksi esitystä Itämerestä kertovasta Minun Mereni -elokuvasta Valveen Elokuvateatteri Studiossa. Maksuton elokuva näytetään klo 16.30 sekä 17.30, ja se on kestoltaan 44 minuuttia.
Katso Pelasta Perämeri -päivän 28.8. ohjelma.
Kuusisaaren lisäksi Pelasta Perämeri -tapahtumaa vietetään Ainolan puiston Alaköökissä klo 9-11.
Varhaiskasvatuksen järjestämässä tapahtumassa 5-6-vuotiaiden kanssa ihmetellään ja tutkitaan Hupisaarten purojen matkaa kohti suuren suurta Perämerta. Tapahtumassa tutkitaan, saadaan tietoa, taiteillaan ja oivalletaan puhtaiden vesien merkitystä veden alaiselle elämälle. Tapahtuma alkaa yhteisellä tarinallisella aloituksella, jonka jälkeen ryhmät kiertävät toimintapisteitä, joissa lapset voivat oivaltaa, oppia ja keksiä ratkaisuja yhdessä.
Pelasta Perämeri -päivä on osa jokavuotista Itämeripäivää ja Merikaupunki Oulu -tavoitesuunnitelmaa. Päivän järjestävät Perämerenkaari ry sekä Oulun kaupunki yhteistyössä eri organisaatioiden ja toimijoiden kanssa.