Uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Saksalais-ranskalainen Arte-kulttuurikanava esittelee näyttävästi Oulua

Yhteiseurooppalainen kulttuurikanava Arte vieraili Oulussa elokuun alussa. Sen tuloksena syntyi 14 minuuttinen uunituore ohjelma Oulusta, Metropolenreport Oulu, joka on osa pitempää viikoittaista kulttuuriohjelma Metropolis:ta.

Ohjelmassa esitellään kaupunkia viiden oululaisen ilmiön ja taiteilijan kautta: tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula, Mieskuoro Huutajat ja Petri Sirviö, muusikko Jukka Takalo, ilmakitaristi Aapo Rautio sekä valokuvaaja Kati Leinonen.

Ohjelma sivuaa myös Oulun kaupungin pyrkimyksiä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026.

”Se oli yksi syy, miksi halusimme tehdä ohjelman Oulusta. Ensivaikutelmamme kaupungista ja kaupunkilaisista olivat erittäin positiiviset. Ympäristö, luonto, kulttuuriskene ja ihmiset olivat erittäin mielenkiintoisia, olkoonkin, että kaupunkiarkkitehtuurikehitys on jäänyt hieman toissijaiseksi”, kuvaili ohjelman toimittaja-ohjaaja Claudia Kuhland.

”Pidämme ehdottomasti peukut pystyssä Euroopan kulttuuripääkaupunkihaussanne”, hän lisäsi.

Ohjelma on katsottavissa joulukuun alkuun asti kaapeli-, sateliitti- ja nettiosoitteessa:

https://www.arte.tv/de/videos/092199-000-A/oulu-stadt-der-vielfalt-in-finnlands-norden/

 

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista