Oulun kaupungin uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Uimarantaetiketti antaa käytösohjeita rannalle

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto on julkaissut Uimarantaetiketin koronaviruspandemian ajalle. Etiketin tarkoituksena on mahdollistaa ulkoilusta ja uimakeleistä nauttiminen, mutta vastuullisella tavalla.

Uimarannoilla suositellaan noudatettavaksi yleisiä ohjeita hygieniasta ja turvallisuudesta tartuntariskin pienentämiseksi. Tämänhetkisen tiedon mukaan riski saada koronavirus luonnonvesissä uimisen välityksellä arvioidaan olevan alhainen. Suurin riski liittyy lähikontaktitilanteisiin, jos uimassa tai rannalla on samaan aikaan koronavirusta levittävä henkilö. 

Liikuntapalveluista muistutetaan, että käsidesiä on hyvä olla mukana myös uimarannoilla oleskellessa.

Uimarantaetiketissä annetaan seuraavat ohjeet:

  1. Kipeänä jää kotiin!
  2. Vältä ruuhkaisia rantoja 
  3. Nauti rannasta läheistesi kanssa, pidä muihin kahden metrin turvaväli rannalla ja vedessä.
  4. Niistä ja yski rannallakin nenäliinaan. Muista hyvä käsihygienia WC:ssä, ulkoliikuntapaikoilla ja lasten leikkipaikoilla.
  5. Pidä huoli ympäristöstäsi. Huolehdi roskat roska-astioihin tai vie mukanasi.
  6. Tutustu uimarannan infotauluun ja toimi rannan ohjeiden mukaan. Rantapelastaja ohjeistaa tarvittaessa.
  7. Ui turvallisesti: - Pidä lapset käden mitan päässä itsestäsi. - Ui rannan suuntaisesti, huomioi uintialue. - Ui kaverin kanssa.

Mukavia uinti- ja ulkoiluhetkiä!

Ilmoitustaulu, hiekkaa, nurmea ja ihmisiä joen rannalla.

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista