Vappuaattona Oulun taidemuseolla svengaa - Uutiset ja tiedotteet - Ajankohtaista - Oulun kaupunki

Uutiset ja tiedotteet Uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Vappuaattona Oulun taidemuseolla svengaa

Oulun taidemuseolla juhlitaan vappuaattona jazzilla ja valokuvilla. Esko Männikön !VALMIS? -näyttelyn viimeisenä aukiolopäivänä pääsylippu maksaa vain kolme euroa ja iltapäivällä kello 15–17 hintaan kuuluu myös virkistävä vappubooli niin pitkään, kuin sitä riittää.  Nyt on vielä oivallinen tilaisuus tutustua ainutlaatuiseen suureen Männikön tuotannon kokonaisuuteen. Näyttely on vallannut kaikki taidemuseon salit.

Männikön näyttely on kevään aikana herättänyt yleisössä monenlaisia tunteita ihastuksesta ahdistukseen. Voimakkaat elämykset ovat olleet osa tätä näyttelyä. Osa yleisön reaktioista on kirjattu ylös taidemuseon palvelupisteessä. Tässä muutamia kommentteja:

- Mielenkiintoinen. Perinteisesti ajatuksia herättävä. Synnytti oivalluksia. Skaalaa laidasta laitaan. Asettelu, kehykset, värit, yllättävät asiat, mitä ei yleensä näe. Pölötettiin teoksista koko ajan (kaksi ystävystä kiersi näyttelyä).  Tuli hauskoja oivalluksia, myöskin ahdistavia tunteita herätti. Tuli sellainen olo, että tämä näyttely on totta. Sellaistahan se on Suomessakin, se ahdisti. Hieno kontrasti karuus ja totuus kuvissa, hienot vastavärit, hieno pehmee valo. Tää on minusta näyttely, joka passaa Ouluun. Se näkyy kuvista, että on täältä.

- Yksittäisen puun kuvaaminen, kuinka se on taiteellinen kuin taideteos. Vaikka sitä ei ole muovannut kuin myrsky tai hyvä kasvuympäristö.

- Aikamatka nuoruuteen ja lapsuuteen. Siihen maisemaan, mitä ei enää ole. Maaseutu on muuttunut hirveän paljon. Mennyttä maailmaa. Nostalgiaa.  Ei kaiken tarvi aina olla nättiä ja kaunista. Näyttelyssä oli ahdistaviakin paikkoja. Muumiot. Rumuuden kaunista.
 

Vappuviikonlopun tapahtumat:

La 29.4. klo 15 Oppilaskonsertti
OAMK:n klassisen kitaran opinnäytekonsertti
Aaro Tamminen ja Janne Sihvo

30.4. Svengaava vappuaatto taidemuseolla  
klo 15–17 Happy hours, virkistävää boolia niin pitkään kuin sitä riittää
klo 15–15.50 OK:KO-jazzkvartetti

Vappuaaton Happy hour -iltapäivän avaa OK:KO jazzkvartetti toisen kerroksen isossa salissa.  Kvartetti on rumpali Okko Saastamoisen kasaama kollektiivi, jossa soittavat nuoren sukupolven arvostetuimmat jazzmuusikot. OK:KOn keikkoja on kuvailtu intensiivisiksi kokemuksiksi, jotka herättävät mielikuvia ja syvää läsnäoloa kuulijassa. Nyt yhtye juhlistaa ensinmäisen ’Land E.’ -albumin julkaisua kiertueellaan. Kvartetin kokoonpanossa taidemuseolla soittavat Jarmo Tikka (saksofoni), Toomas Keski-Säntti (piano), Mikael Saastamoinen (basso) ja  Okko Saastamoinen (rummut). Keikalla kuultavien kappaleiden sävellykset ovat Okko Saastamoisen ja sovitukset kvartetin yhteistyötä.

”…tyypit osaavat soittaa. Mutta ennen kaikkea heillä on myös jotakin sellaista sanottavaa, mitä kenelläkään muulla ei ole…. Biisi on kuulas ja kaunis kuin kansanlaulu. Mutta sitten kvartetti rikkoo kaikki kliseet. Välillä kaikki neljä improvisoivat yhtä aikaa, mutta jollakin maagisella tavalla pitivät kuitenkin biisin kasassa sekä musiikillisesti että tunnelmaltaan.”  (Katri Kallionpää/HS)

Facebook/OKKOband
Youtube: www.youtube.com/watch?v=FmZLNO-_1nU


Katso myös

Ilmoitukset ja kuulutukset

Nähtävillä

Tarjouspyynnöt

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista