Kansainvälisyyskurssi Brysselissä keväällä 2018
Tänä vuonna Haukiputaan lukion kansavälisyyskurssi suuntasi Belgian pääkaupunkiin Brysseliin. Kurssia varten keräsimme rahaa ympäri vuoden muun muassa myymällä karkkeja, sukkia ja mausteita sekä järjestämällä narikkaa teatterikuopalla näytösten aikana. Lähdimme matkaan aikaisin aamulla Oulun lentoasemalta sunnuntaina 6.5. ja palasimme takaisin kotiin perjantaina 11.5.
Saavuttuamme Brysseliin sunnuntaina aamupäivällä majoituimme majapaikkoihimme ja siitä selvittyämme lähdimme tutustumaan kaupunkiin, ensin omatoimisesti, sitten opettajiemme johdolla ryhmässä. Illalla jotkut meistä tapasivat belgialaisia ystäviään, jotka olivat heille tuttuja Digit-projektin kautta, jossa koulumme oli mukana viime- ja edellisvuoden.
Maanantaiaamuna vierailimme Euroopan Parlamentissa, missä europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari otti meidät vastaan ja kertoi meille hieman EU:sta, jonka jälkeen kävimme katsomassa parlamentin istuntosalia. Lisäksi maanantaihin sisältyi myös vierailu Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimistossa, YK:ssa sekä Euroopan unionin neuvostossa. Näiden vierailuiden jälkeen me kaikki suuntasimme Brysselin keskustaan tekemään ostoksia.
Tiistaipäivämme alkoi vierailulla Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan Unionissa, jossa meille kerrottiin taas hieman lisää EU:sta. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa Vesalius Collegessa. Yliopistoa meille tuli esittelemään koulun yksi opettajista sekä koulun oppilaat. Esittelyn jälkeen menimme yhdessä syömään Yliopiston ruokalaan. Ruoan jälkeen oppilaat esittelivät meille vielä koulun alueen urheilupaikkoja, kuten pelikenttiä ja uimahallia. Yliopistolta menimme puistoon istumaan, mistä matkamme jatkui kohti Euroopan komissiota, josta lähdimme taas kaupungille ostoksille.
Keskiviikkona matkamme suuntasi yhdeksältä aamulla junalla kohti Mechelenin kaupunkia ja siellä sijaitsevaa Busleyden Atheneum, Campus Pitzemburg- koulua, joka on yksi neljästä Digit-projektissa mukana olleista kouluista. Aamupäivästä jakauduimme ryhmiin ja projektista tutut opiskelijat esittelivät meille kouluaan kierrättämällä ympäri sitä. Kierroksen jälkeen lähdimme syömään eri paikkoihin, jotkut menivät ravintolaan ja jotkut hakivat ruoat mukaan ja menivät syömään koulun läheisyydessä sijaitsevaan puistoon. Syönnin jälkeen oli vielä vuorossa kiipeäminen näköalatorniin, jonka huipulta pystyi näkemään Brysseliin asti. Tämän jälkeen jokainen sai tehdä sitä, mitä itse halusi. Suurin osa meistä lähti takaisin Brysseliin tekemään lisää ostoksia, mutta muutamat jäivät Mecheleniin viettämään aikaa belgialaisten kavereidensa kanssa iltapäiväksi ja illaksi.
Torstaina ohjelmassa oli vielä muutaman nähtävyyden ihailua sekä museoissa kiertelyä. Aamupäivällä suuntasimme metrolla Atomiumiin. Se on paikallinen nähtävyys, joka on atomin muotoinen ja sen sisällä oli kaikenlaisia aktiviteetteja. Atomiumista suuntasimme takaisin Brysselin keskustaan ja kiertelimme muutamia museoita. Illalla ohjelmassa oli vielä yhteinen ruokailu hienossa ravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme majapaikoillemme pakkaamaan.
Perjantaiaamuna lähdimme takaisin kohti Suomea. Aamulla söimme vielä yhteisen aamupalan majapaikallamme ja lähdimme kahdeksan jälkeen kohti Brysselin lentokenttää. Kentälle menimme metroilla ja junalla. Viimein kentälle päästyä emme välttyneet ongelmilta. Lippujen saaminen oli melkoisen homman takana mutta onneksi lopulta kaikilla oli lentoliput Helsinkiin.
Kaikilla oli hetki aikaa tehdä vielä loppuhetken ostoksia lentokentällä ja niitähän melkein jokaisella olikin mukana koneeseen noustessa. Lento Helsinkiin sujui ongelmitta ja Helsinkiin päästyä meillä olikin melko kiire vaihto Ouluun lähtevään koneeseen. Kotona Oulussa olimme jo viiden aikaan iltapäivällä. Kaikki pääsivät kotiin ehjin nahoin ja laukutkin ehtivät mukaamme. Matka oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut ja mukava. Mukaan Brysselistä tarttui paljon mukavia muistoja, joita emme varmasti koskaan unohda.