Lisää sivun otsikko

DIG_IT – projekti

Koulumme osallistuu vuosina 2015 - 2017 kansainväliseen Erasmus+ - projektiin. Projekti on pääasiassa CIMOn rahoittama. Haukiputaan lukio käynnisti DIG_IT-projektin yhdessä kolmen muun koulun kanssa, jotka ovat Ranskasta, Ruotsista ja Belgiasta.

Projektissa opetellaan vastuullisiksi ja taitaviksi verkkopalveluiden ja mobiilisovellusten käyttäjiksi sekä perehdytään samalla kunkin alueen paikallishistoriaan. Projektissa mukana olevat opiskelijat loivat pareittain kuvitteelliset henkilöhahmot, avattaret, joille perustettiin omat Facebook-sivut. Hahmot tekevät päivityksiä sivulleen ja käyvät samalla läpi historiallisia tapahtumia. Oleellisena osana projektia on luonnollisesti kieli- ja kulttuuritiedon laajentaminen.

Opettajat kokoontuivat lokakuussa Ranskassa ja tarkensivat projektin suunnitelmia. Haukiputaan lukiosta tälle matkalle osallistuivat Anja Moilanen, Jukka Vihermaa ja Kaisa Annala. Opiskelijat tarttuivat tämän jälkeen töihin. Heille on pidetty mm. historian oppitunteja Jukka Vihermaan ja Martti Asunmaan toimesta. Keväällä kävimme kahdeksan opiskelijan ja neljän opettajan (Anja Moilanen, Jukka Vihermaa, Merja Lappalainen ja Sirpa Risteelä) voimin Ruotsissa. Ensi vuonna projektiin kuuluu viikko Belgiassa, Suomessa ja Ranskassa.

Anja Moilanen