Koulujen suunnistuskartat

Koululiikunnan karttapankin suunnistuskartat on jaoteltu neljään alueeseen pohjoinen, itäinen, keskinen ja eteläinen. Karttapankki on tuotettu yhteistyössä seurojen kanssa koulukäyttöön. Kouluilla on oikeus tulostaa karttoja suunnistuksen opetusta varten. Huomioithan opetuksessa, että kaikki kartat eivät ole ajantasaisia. Kartat löydät alue otsikoiden alta. Huomioithan että kartat ovat jo hyvin iäkkäitä ja alueet ovat voineet jo muuttua.

 

Oulusta löytyy MOBO-radat Linnanmaalta, Virpiniemestä ja Hiirosesta (Kaukovainion taajamaa ja Hiirosen mäntykangasta), Huutilammelta ja Ruskotunturilta, joita koulut voivat hyödyntää. Hiirosen radan paperista karttaa voi tiedustella SK Pohjantähdeltä. 

 

Koulut voivat hankkia itse haluamaltaan alueelta karttoja. Oulun alueella toimivat seurat hinnoittelevat itse omat karttansa tai voivat antaa karttoja ilmaiseksi koulun käyttöön. Koulut voivat käyttää myös valtakunnallisisa järjestelmiä ja palveluntuottajia hankkiessaan sopivia karttoja koulun käyttöön.

  • Karttatie on Oulun seudun paikkatietopohjainen karttapalvelu. 
  • Karttarekisteri on Suomen suunnistusliiton ylläpitämä palvelu josta löytyvät Suomessa vuonna 2006 ja sen jälkeen valmistetut suunnistuskartat sekä osa vuonna 2005 ja aiemmin valmistuneista suunnistuskartoista.
  • Karttapaikka on Maanmittauslaitoksen maksullinen palvelu jonka kautta voi tilata karttatuotteen haluamaltaan alueelta, mittakaavalla, koolla ja materiaalilla.
  • Paikallisia urheiluseuroja joissa on suunnistustoimintaa

          Haukiputaan Heitto, suunnistusjaosto yhteystiedot

          Kiimingin Urheilijat, suunnistusjaosto yhteystiedot

          Koskenkylän Riento, suunnistusjaosto yhteystiedot

          Oulun NMKY, suunnistus yhteystiedot

          Oulun Reipas, suunnistus yhteystiedot

          Oulun Tarmo, suunnistus yhteystiedot

          Oulun Yliopiston Urheiluseura, suunnistus yhteystiedot

          Oulunsalon Vasama, suunnistusjaosto yhteystiedot

          Perämeren Rasti yhteystiedot

          SK Pohjantähti yhteystiedot

          Vesaisen Pojat yhteystiedot

          Ylikiimingin Nuijamiehet, suunnistusjaosto yhteystiedot