Oulun peruskoulut ja lukiot alkavat torstaina 10. elokuuta
"Oulun koulu, Porin tori, Kuopion kalakukko". Vanha loru kertoo kustakin kaupungista tärkeimmän. Oulu on ollut alueensa koulukeskus jo 400 vuotta ja on edelleen Pohjois-Suomen suosituin ja monipuolisin opiskelukaupunki. Oulussa on 50 000 opiskelijakaveria.
Koulutuksen ja opiskelun sivuilla on kattavasti tietoa Oulun perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta sekä linkkejä muuhun koulutukseen. Kouluilla on omat kotisivut.
Oulun peruskoulut ja lukiot alkavat torstaina 10. elokuuta
Koulutyö Oulun peruskouluissa ja lukioissa käynnistyy torstaina 10.8. Koulun aloitusajan voi tarkistaa koulun kotisivuilta ja Wilmasta.
Esiopetus alkaa maanantaina 14.8. Esiopetuksessa siirrytään tästä syksystä alkaen käyttämään Wilman sijasta eVakaa.
Tutkintoon valmentava koulutus (tuva) alkaa 21.8. Oulun aikuislukion opetus käynnistyy 14.8.
Oulussa koulun aloittaa tänä syksynä noin 2200 ensimmäisen luokan oppilasta. Yhteensä peruskoululaisia on noin 23 000.
Elokuun alusta voimaan tulleen perusopetuslain muutoksen mukaan opetuksen järjestäjän tulee ennaltaehkäistä perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaoloja sekä seurata ja puuttua niihin suunnitelmallisesti. Oulun kaupungin kouluissa otetaan lukuvuoden 2023-24 alusta käyttöön läsnäolon tukemisen malli, joka sisältää toimintaohjeita oppilaiden läsnäolon ja kiinnittymisen tukemiseen sekä koulupoissaolojen ennaltaehkäisemiseen, seurantaan ja niihin puuttumiseen. Mallista löytyy perheille oma osio, jossa on huoltajille tietoa, miten toimia tilanteessa, jossa oman lapsen koulunkäynti on haasteellista. Mallin nimi on Hyvä olla koulussa! Läsnäolon tukeminen Oulussa.
Oululaisissa lukioissa aloittaa noin 1660 uutta lukio-opiskelijaa. Uutena lukiona toimintansa aloittaa Raksilan lukio. Raksilan lukiossa on yhteensä n. 740 opiskelijaa, joista n. 260 on uusia lukionsa aloittavia ja loput lakkautetuista Merikosken ja Pateniemen lukioista siirtyviä.
Oulun Lyseon lukion peruskorjaus on valmistunut ja lukio palaa kahden lukuvuoden jälkeen takaisin omaan koulurakennukseen Pokkitörmälle.