Vanhojen yhteistansseja ei järjestetä Ouluhallissa vanhojen päivänä helmikuussa 2024
"Oulun koulu, Porin tori, Kuopion kalakukko". Vanha loru kertoo kustakin kaupungista tärkeimmän. Oulu on ollut alueensa koulukeskus jo 400 vuotta ja on edelleen Pohjois-Suomen suosituin ja monipuolisin opiskelukaupunki. Oulussa on 50 000 opiskelijakaveria.
Koulutuksen ja opiskelun sivuilla on kattavasti tietoa Oulun perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta sekä linkkejä muuhun koulutukseen. Kouluilla on omat kotisivut.
Vanhojen yhteistansseja ei järjestetä Ouluhallissa vanhojen päivänä helmikuussa 2024
Oulun seudun liikunnan ja terveystiedon opettajat (OSLO ry) ovat järjestäneet yhteistyökumppaneidensa kanssa lukioiden vuotuisen vanhojen yhteistanssitapahtuman Ouluhallissa helmikuussa lukioiden vanhojen päivänä. OSLO:n edustajien ja Oulun lukiokoulutuksen järjestäjien välisissä neuvotteluissa on kuitenkin päädytty siihen, että tapahtumaa ei järjestetä seuraavana vanhojen päivänä helmikuussa 2024.
Syyt tähän ovat sekä rakenteellisia että toiminnallisia. Lukiolaisten määrän kasvu, aikataulutuksen haasteet, lisääntyneet vaatimukset tilojen logistiikasta ja turvallisuudesta sekä jatkuva tarve rajoittaa yleisömäärää ovat tehneet tapahtuman järjestämisestä liian vaativaa. Liikunnanopettajien ja koulutuksen järjestäjän resurssit eivät enää riitä. Viime vuosina on jouduttu hankkimaan ulkopuolisia palveluja, ja tapahtuman järjestelyt ovat vieneet kohtuuttomasti aikaa.
Tanssit omassa koulussa ja lähialueella
Ouluhallin tilaisuus on myös rajoittanut vanhojen tanssien alkuperäistä tarkoitusta juhlia vanhoja omalla koululla ja sen lähiympäristössä. Isosta tapahtumasta luopuminen mahdollistaa monta pientä tapahtumaa, kuten tanssien järjestämisen oman lukion lisäksi peruskouluilla, päiväkodeissa ja vanhusten palvelutaloissa.
Lukioilla jää aikaa myös muihin vanhojen päivän tapahtumien toteuttamiseen. Omilla lukioilla tanssiminen mahdollistaa myös yleisön kutsumisen tilaisuuteen joustavammin, eikä katsojien määrää tällöin tarvitse rajoittaa.