Peliliike-hanke
Oulun kaupungin Peliliike-hankkeen Skillimylly on innovaatiokilpailu, joka yhdistää oululaiset nuoret ja heidän parissaan työskentelevät ideoimaan sekä kokeilemaan uutta nuorille suunnattua toimintaa.
Skillimyllyssä haetaan ehdotuksia kokeilutoiminnasta, joissa oululaiset nuoret ovat päätoteuttajina.
Ehdotettujen kokeilujen toiminta täytyy liittyä johonkin seuraavista digitaalisen nuorisotyön teemoista:
- Digielämys - Digitaalisen median ja teknologian uusi hyödyntäminen
- Pelillisyys nuorten kanssa tehtävässä työssä
- Digikuiskaajat - Toimintamalli digiosaamisen hyödyntämiseksi
- Myönteinen nettikulttuuri
- Digipelaamisen merkityksellisyys ja tukeminen.
Toiminta voi liittyä esimerkiksi digitaaliseen taiteeseen, sisällöntuotantoon, kuvien käsittelyyn, digipelaamiseen, pelitoiminnan järjestämiseen, nuorten oman osaamisen hyödyntämiseen jne.
Lue lisää teemoista Peliliikkeen kotisivuilla.
Saapuneet kokeiluehdotukset arvioi oululaisista nuorista ja heidän parissaan työskentelevistä henkilöistä koostuva raati. Raadin jäsenet päättävät, mitkä ehdotetuista kokeiluista toteutetaan Skilli-projekteina ja saavat 5000 euron toimintarahan.
Pääpainona nuorten osallistaminen ja digitaalisen nuorisotyön kehittäminen
Suunnitteluvaiheessa on tärkeää pohtia, kuinka projektissa kokeiltava toiminta on nuorten itsensä näköistä ja kuinka toiminta mahdollisesti kehittää digitaalista nuorisotyötä.
Peliliikkeen työntekijät auttavat mahdollisen idean hiomisessa sekä kokeiluehdotuksen laatimisessa.
Uusien toimintojen kokeilemisen lisäksi Skillimyllyyn osallistuminen tarjoaa mahdollisuuden kehittää oman tiimin toimintaa raadista saatavan palautteen avulla.

Haluatko kuulla lisää Skillimyllystä?
Haluatko tulla mukaan arvioimaan kokeiluprojekteja raatiin?
Ole rohkeasti meihin yhteydessä!
Mikko Ylimäki, projektipäällikkö
mikko.j.ylimaki[at]ouka.fi
p. 040 158 1056
Kati Hopiavuori, projektikoordinaattori
kati.hopiavuori[at]ouka.fi
p. 040 574 4065