Ajankohtaista

< Takaisin

Yhteisötoiminnan alueellinen toimintaraha haettavissa 29.11. saakka

Oulun kaupungin kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta koordinoi alueellista toimintarahaa, joka on tarkoitettu asukkaiden järjestämään toimintaan Oulussa. Toimintaraha vuodelle 2020 on haettavissa 1.–29.11.2019  klo 15.30 mennessä.            

Toimintarahaa voivat hakea alueelliseen toimintaan järjestävät voittoa tavoittelemattomat yhdistykset ja yhteisöt, esimerkiksi vanhempaintoimikunnat ja erilaiset asukasryhmät. Toimintarahaa haetaan sille alueelle, missä yhdistys pääsääntöisesti toimii. Alueellista toimintarahaa myönnetään asukkaille tarkoitettuihin yhteisöllisiin alueellisiin tilaisuuksiin ja toimintoihin.

Toimintarahahakemukset käsitellään eri alueilla asukasilloissa tammi-helmikuussa 2020. Kunkin alueen asukkaat tekevät asukasilloissa itse ehdotuksen toimintarahojen jakamisesta omalle alueelleen.

Oulun kaupungin lähidemokratiatoimikunta tekee lopullisen päätöksen toimintarahojen myöntämisestä.

 

Toimintarahan raportointi vuonna 2019

Toimintarahan käytöstä raportoidaan toiminnan/tapahtuman järjestämisen jälkeen erillisellä toimintarahan raportointilomakkeella. Vuoden 2019 raportointi on toimitettava kirjaamoon vuoden loppuun mennessä.  

Raportit toimitetaan osoitteeseen: Oulun kaupungin kirjaamo, os: PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite: Kansankatu 55 A. Kuoreen merkintä: Yhteisötoiminnan raportit.

Raportit voi toimittaa myös sähköpostilla osoitteeseen: kirjaamo[at]ouka.fi. Viestikenttään maininta: Yhteisötoiminnan raportit.

Jakolinkki