Jaakonpolun ja Hannulantien katu- ja ympäristösuunnitelmat
Kadut ja liikenne -yksikkö on käynnistänyt Värtön kaupunginosassa sijaitsevien Jaakonpolun ja Hannulantien katu- ja ympäristösuunnittelun keväällä 2023.
Katujen päällyste ja rakenteet sekä ympäristörakenteet parannetaan, kuivatus ja vesihuoltoverkosto uusitaan ja operaattoreiden toimesta rakennetaan uusia sähkö- ja tietoliikenneverkkoja. Lisäksi uusitaan Jaakonpolun kaukolämpöverkosto ja huleveden runkoviemäri sekä Jaakonpolun ja Pennantien liittymäalue. Kursutien ja Jaakonkujan kulmassa olevaan Kursupuistoon rakennetaan hulevesien viivytysallas/tulvapainanne.
Nykyistä puustoa poistetaan katujen rakentamisen vaatimalta alueelta. Mahdollisuuksien mukaan pyritään säästämään yksittäisiä puita ja puuryhmiä. Katujen reuna-alueet sekä Kursupuiston tulvapainanne nurmetetaan. Valaistus säilyy nykyisellään.
Aikataulu
Rakentamistyöt alkavat lähivuosina määrärahojen puitteissa.
Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.
Eteneminen
Käynnistysvaihe
Tiedote lähetetään tiedoksi osallisille, joita hanke koskee.
Hankkeeseen voi tutustua ja esittää siihen liittyviä mielipiteitä koko suunnittelun ajan ottamalla yhteyttä suunnittelijoihin.
Ehdotusvaihe
Yhdyskuntalautakunta 18.3.2025 § 152.
Suunnitelma on ollut julkisesti nähtävillä 28.3.–11.4.2025.
Hyväksymisvaihe
Yhdyskuntalautakunta 11.8.2026 § 314.
Rakentamisvaihe
Rakentamistyöt alkavat lähivuosina määrärahojen puitteissa.